Sivut

29. syyskuuta 2013

Mekkometsällä, osa 2

En ehtinytkään mainita täällä, että tänä viikonloppuna koittikin jo toinen mekonmetsästyskerta. Tällä kertaa suuntana oli Helsinki, jossa tarkoitukseni oli viettää lauantai sivistyksen keskellä eli kehä III:n sisäpuolella asuvan kaaso-S:n kanssa. Meillä oli sovitusaika varattuna kahteen liikkeeseen, joiden lisäksi matkamme aloituspaikaksi valittiin eräs morsiuspukuliike, johon ajanvarausta ei tarvittu lainkaan.

Aloitettuamme metsästyskierroksen ehdin sovittaa tasan yhtä pukua ennen kuin löysin mekon, jota en halunnut enää ottaa lainkaan pois päältäni. Se oli ihana, yksinkertainen, laskeutuva, upea ja kaunis. Pitsinen, olkaimeton yläosa, ja selkeälinjainen, koruton sifonkialaosa. Ei yhtäkään yksityiskohtaa, jonka olisin halunnut muuttaa. Kotimaista käsityötä ja kaiken sen upeuden lisäksi aivan hillittömässä alennuksessa. Rakastuin. Päätin kuitenkin vastahakoisesti jättää tuon ihanuuden rekkiin vielä pieneksi hetkeksi, jotta saisin hetken aikaa varmistua siitä, että kyllä, tämä on se Minun Mekkoni. Liikkeen alennusmyyntien vuoksi en voinut jättää uutta rakkauttani varaukseen, mutta laskeskelin uskaltavani luottaa, ettei mekkoni katoaisi minnekään.

No, nokkelimmat varmaan arvaavatkin, mitä tapahtui: piipahdimme pikaisesti parissa muussa morsiuspukuliikkeessä, eikä mikään uusi mekko enää onnistunut lyömään laudalta Sitä Yhtä. Olin oikeastaan jo ensimmäisessä liikkeessä varma valinnastani, ja niinpä suuntasimme muutaman muun mekon sovituksen ja pikaisen pähkäilyn jälkeen takaisin lähtöpisteeseen. Ehdimme takaisin liikkeeseen kahden tunnin poissaolon jälkeen, ja paikalle päästyämme liikkeen ihana myyjä alkoi etsiä rakkauteni kohdetta rekistä meidän siirtyessä sovituspuolelle, jotta saisin uudestaan ylleni sen mekon, jossa olin päättänyt mennä naimisiin. Mekkoa ei vain enää löytynyt mistään. Kuvailtuani mekon uudelleen tarkasti myyjälle, hän tajusi edellisten asiakkaiden ostaneen kyseisen ihanuuden itselleen vain hetkiä aiemmin. Liikkeessä, joka on niin pieni, että sieltä tuskin on eilisen aikana myyty yhteensä kuin maksimissaan muutama puku, ehkä ainoastaan Se Yksi. Kyseessä oli kaiken lisäksi uniikkipuku, jonka kaltaista ei myyjän mukaan ole enää todennäköisesti saatavissa millään keinoin heiltä, sillä liike lopetetaan. 

Voin kertoa, että ketutti kuin pientä oravaa, jonka käpy on syväjäässä. 

Tuntuu hassulta, että jokin niin "turha" ja pinnallinen asia kuin mekko voi saada niin paljon tunteita aikaiseksi. Tai no, niitä ilon, ihastumisen ja kuplivan jännityksen tunteita olin odottanutkin, mutta tämä negatiivisempi tunnesara tuli täydellisenä yllätyksenä. Ja kyllä, varsinainen itkijänainen kun olen, sain sitten itkettyä ensimmäiset häiden järjestelyn itkut. Toivottavasti ne kyyneleet saavat jäädä viimeisiksikin. Onneksi tässä on positiivisiakin puolia, kuten esimerkiksi se, että saan vielä sovittaa uusia, ihania pukuja ja nautiskella tästä järjestelyvaiheesta vielä jonkin aikaa. Upeita mekkoja on maailmassa ties kuinka paljon, ja todennäköisesti jossain vaiheessa löydän vielä sitä eilistä mekkoakin ihanamman luomuksen. Mutta voi, ottihan se nyt päähän todella, todella paljon. Voinpahan olla hyvä esimerkki siitä, että jos todella tunnet löytäneesi Sen Oikean, älä päästä sitä näköpiiristäsi tai näpeistäsi, tai voi käydä huonosti (pätee varmaan niihin sulhasehdokkaisiinkin sinkkutytöillä!)!

Mekonmetsästyssaaga saa siis jatkoa. Stay tuned!

25. syyskuuta 2013

Yllätyskortti

Huhhuh! Olen tainnut hehkuttaa kaasojani blogin puolella (kuten myös netin ulkopuolellakin) niin paljon, että herkimpiä hirvittää. Nyt on silti pakko vähän vielä jatkaa, sillä eilen nuo kaksi onnistuivat yllättämään minut ihan täysin.

Mistä siis on kyse? Tulin eilen illalla aika raskaan opiskelu- ja työpäivän jälkeen kotiin silmät ristissä. Yllätyksekseni postiluukusta roikkui postikortti. Ihmettelin, kuka lähipiiristäni olisi voinut lähettää lomareissultaan kortin nyt - eihän kukaan ole ollut tietääkseni missään reissuissa ihan lähiaikoina. No, eipä se ollutkaan mikään turistikortti Välimereltä, vaan tällainen:


Kaasothan ne siellä. Ilmoittivat hoitaneensa puolestamme hääyön varaamisen ja järjestelyt. Aika todella harvoin menen sanattomaksi, mutta tämä yllätys veti kyllä hiljaiseksi. Älkää käsittäkö väärin: kaasojen parhautta ei missään nimessä mitata lahjojen tai yllätysten määrällä tai laadulla!  Mutta oih, kyllä tällaisen itkupillin herkisti se, miten ihanasti kaasot näkevät vaivaa meidän ilahduttamiseksi. Ja kukapa ei rakastaisi yllätyksiä?

24. syyskuuta 2013

Pitkät mekot kaasoille?

Jopas nyt tuntuu siltä, että mekot ovat vallanneet tämän morsiamen pään kiitettävän tehokkaasti - ainakin näin hääasioiden osalta. Tulin siihen tulokseen, että vaikka viime viikolla löytyikin Morsiusgalleriasta yksi varsin valloittava ihanuus, joka kaiken lisäksi olisi vielä tämän viikon -40% tarjouksessa, saa Operaatio Häämekon metsästys jatkua vielä ainakin seuraaviin sovittelukertoihin asti. Jaksan vielä uskoa, että kun saan Sen Oikean mekon vedettyä ylleni, en halua siitä luopua lainkaan tai jatkaa etsintöjä. Seuraavan kerran mekkometsälle päästään varmaankin vielä tämän viikon kuluessa, joten kovin kauaa ei uutta yritystä tarvitse odotella, jee!

Lähde
Oikeastaan tarkoituksenani oli kuitenkin kirjoitella ihan muista mekoista kuin siitä omastani, joka vielä majailee jonkin morsiuspukuliikkeen varastoissa. Tuli nimittäin niiden kaikkien valkoisten hääpukujen seassa seikkaillessamme puhe kaasojen kanssa heidän vaatetuksestaan. Olenkin täällä jo kertonut, että kaasojen ulkoasu on ollut yksi niitä (harvoja?) häiden yksityiskohtia, joista minulla ei ole ollut juuri lainkaan visiota. Pääasia mielestäni on ollut (ja on edelleen) se, että kaasoillani on mukava ja viehättävä olo. Mekon värillä, mallilla tai millään muullakaan yksityiskohdalla ei sen sijaan ole suunnitelmissani ollut juurikaan väliä. Toisaalta jotakin yhtenäisyyttä olisi kiva nähdä, että kaasot näyttäisivät siltä, että ovat tulossa keskenään samoihin juhliin eivätkä ole aivan eri maailmoista.


Lähde
Hääseurueemme (kuulostaapa hienostuneelta ja viralliselta, haha) miesosapuolten pukeutuminen sen sijaan on tuntunut olevan alusta asti melko selvää sekä minun että M:n näkemyksissä. M haluaa avioitua frakki yllään, ja jotta hänen ei tarvitse olla yksinään paljon virallisemmin ja juhlallisemmin pukeutuneena kuin perinteisen puvun valitsevat juhlaväen miehet, toivotaan bestmaneidenkin taipuvan frakkeihin. Todennäköisesti tämä tulee onnistumaankin varsin helposti, sillä toiselta bestmanilta pitäisi löytyä hyväksi havaittu frakki suoraan omasta vaatekaapistaan. Niinpä totesimme kaasojen kanssa, että neidoille voisi sopia pitkät mekot, jolloin kaasot ja bestmanitkin olisivat pukeutumisensa juhlavuuden suhteen suunnilleen samalla viivalla.


Lähde




Hakusessa taitaakin siis olla maximekot noille kahdelle ihanalle naiselle. Värimaailmalta tavoitellaan näillä näkymin jotakin vaaleanpunaisen puuterista, kuten nokkelimmat varmaan päättelivätkin jo kuvista. Ei mitään liian räikeää, muttei ihan mitätöntäkään, ja sopii siihen kauan haikalemaani värimaailmaan. Onneksi nykymuoti suosii pitkien helmojen etsijää niin, että viimeistään keväällä/alkukesästä voisi kuvitella kaupoista löytyvän taas rutkasti näihin suunnitelmiin sopivia maximekkoja, ja vieläpä järkevään hintaan! Ihanaa, että näidenkään suhteen ei ole kiire, vaan voimme kolmen silmäparin voimin rauhassa tarkkailla vaatekauppojen valikoimia ensi elokuuta ajatellen. 

20. syyskuuta 2013

Metsästysreissun satoa

Ensimmäiset sovittelusessiot häämekon metsästysurakassa on nyt suoritettu. Fiilis on kupliva, onnellinen ja seesteinen, vaikka samaan aikaan pää on ihan sekaisin.

Eilisellä sovittelukierroksellamme tarkastimme kahden tamperelaisliikkeen hääpukuvalikoimat melko lailla läpikotaisin. Ensimmäisessä kohteessamme, Morsiusgalleriassa, sovituskoppiin kannettiin iso läjä mitä erilaisimpia pukuja, jotta saataisiin selville, millainen malli tälle ruholle sulokkaalle olemukselle parhaiten sopisi. Aika pian kävi ilmi, että kaikki ennakkoajatukset saisi heittää ainakin jossain määrin romukoppaan. Esimerkiksi valkoisen sävyn, hihojen ja pitsin suhteen sain huomata olleeni melkolailla väärässä . Toisaalta ihan muutamien pukujen sovituksen jälkeen löydettiin jo aika selvät sävelet sen suhteen, mitä oikeasti hääpuvultani haen. Toisessa metsästysreissumme kohteessa, Ojakadun Lavemilla, osasimmekin jo nopeasti kertoa, millaista etsimme ja mitä on ihan turha enää edes kokeilla.

Kaiken kaikkiaan oli i-ha-na iltapäivä. Jakaisin hurjan mielelläni teidän kanssa joitakin kuvia eiliseltä, mutta parempi puoliskoni saattaa toisinaan käydä vilkaisemassa täälläkin höpinöitäni, enkä halua hänen näkevän yhtäkään hääpukua ylläni ennen kuin vasta matkalla alttarille. Ymmärrätte varmaan!

Ja niin, löytyihän sieltä kaikkien niiden valkoisten unelmien keskeltä yksi ihanuus, joka jäi kirkkaasti mieleen. Yksinkertaista, organzaista, minun oloista. Ja vielä useita satasia alennuksessa. Vielä en kuitenkaan uskaltanut napata mekkoa kanssani kotiin, vaan pohdinnat vielä jatkuvat. Joka tapauksessa tuli sellainen olo, että mekon löytäminen onnistuneekin helpommin kuin olin ajatellut. Hyvä ensikosketus hääpukujen maailmaan, siis.

19. syyskuuta 2013

Perhosia vatsassa

Nyt vähän jännittää. Tämän päivän tärkeimpänä kalenterimerkintänä on jotain jo kauan odotettua ja suunniteltua: Operaatio Sen Oikean Mekon Metsästys alkaa! Aamun luennon jälkeen nappaan molemmat kaasoni (joista toinen tulee Helsingistä saakka! Kiitoskiitoskiitos, S!) mukaani ja matkamme johtaa kahteen hääpukuliikkeeseen, joihin meillä on varattuna sovitusajat iltapäivälle.  Varsinkin tälle ihkaensimmäiselle sovitusreissulleni halusin mukaani nimenomaan kaksi ihanaa kaasoani, en enempää enkä vähempää tukijoukkoja. Tarvitsen apusilmikseni muutaman totuuden torven, jotka tietävät makuni ja joiden arvostelukykyyn luotan kuin kallioon. Toisaalta olen myös katsonut tarpeeksi paljon jenkkisarjoja (varsinaisia Totuuden lähteitä, tietenkin) tietääkseni, että liian suuri makutuomarien joukko voisi vain sekoittaa pakkaa liikaa. Kolmen neidon tehotiiminä liikenteeseen, siis.

Lähde
En meinaa pysyä pöksyissäni, sillä vatsassa lepottaa tuhatkunta perhosta ja mielessä pyörii ainoastaan hattarainen intoilu, jännitys ja valtava läjä inspiraatiokuvia häämekoista. Vaikka meidän kihlautumisesta on aikaa jo yli puoli vuotta, tuntuu hullulta, että se aika monen tytön haaveilema päivä, kun saan ensimmäistä kertaa sovittaa ylleni hääpukuja, on nyt täällä. Iik, ihanaa! Ja samaan aikaan kamalan jännittävää. Raportointia metsästysreissumme kulusta on tietenkin luvassa täällä blogin puolella mahdollisimman pian.

18. syyskuuta 2013

Asiakaspalvelun tärkeydestä

Ei pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta vielä, mutta viimeviikkoisen "palvelu"kokemuksen jälkeen tekee mieli avata sanainen arkkuni ja jauhaa hieman siitä, miten tärkeää hyvä asiakaspalvelu onkaan.

Mainitsin jo aiemmin siitä, että tamperelaisten kultakauppojen näyteikkunat ovat tulleet jo verrattain tutuiksi, ja mieleni tekisi jo sovittelemaan sormuksia kihlan seuraksi. Piipahdettiinkin joitakin päiviä sitten toisen kaasoni kanssa yhtäkkisestä päähänpistosta eräässä paikallisessa koruliikkeessä. Sen kummemmin jaarittelematta täytyy vain todeta, että tuo pikainen visiitti kyseisessä liikkeessä varmisti ainoastaan yhden asian: samaisesta paikasta en tule sormustani hankkimaan. Liikkeessä paikalla ollut ainokainen myyjä ei kertaakaan kysynyt, mitä etsin tai edes tarjonnut apuaan, vaan toimi ainoastaan pyytäessäni suoraan jotakin ja vastatessaan kysymyksiini. Selkeästikään kyseistä herraa ei kiinnostanut saada minua ostamaan mitään tai osallistua tilanteeseen millään tavoin. Vaikka kyse onkin "vain" tympeästä palvelusta - ehkä myyjällä oli huono päivä - käynnistä jäi mieleeni ainoastaan huono fiilis, ja sitä nyt ei todellakaan haettu.

Koko häiden suunnittelun ajan olen kokenut tärkeänä sen, että niillä rahoilla, joita häihimme käytämme, tuetaan asiantuntevia ja ammattitaitoisia työntekijöitä, olipa kyse sitten pienemmistä tai varsinkin suuremmista häiden osa-alueista. Esimerkiksi juhlapaikkaa metsästäessämme jätimme suoraan harkintamme ulkopuolelle sellaiset tahot, joista vastauksien saaminen esimerkiksi sähköposteihin vastauksen saaminen oli kiven alla. Toivoisin, että häiden suunnittelu ja toteuttaminen voisi olla kaikin puolin positiivinen ja ikimuistoinen kokemus, ja siksi myös ostostapahtumien fiiliksellä on minulle merkitystä. Varsinkin vihkisormus jää koko loppuiäkseni vasempaan nimettömääni, osaksi päivittäistä elämääni, ja haluan, että sitä katsoessa tulee onnellinen fiilis sen sijaan, että mieleen muistuisivat epämiellyttävät asiakaspalvelukokemukset. Toki vihkisormus on merkitykseltään äärettömän positiivinen, rakas ja tärkeä huolimatta siitä, mistä tai miten se on hankittu, mutta jos (ja kun) voin mitenkään vaikuttaa sormuksen hankintaan, haluan kiinnittää huomiota myös siihen ostotilanteeseen, jotta kaikki sujuu mahdollisimman sujuvasti.

Uskon, että varsinkin näin huonompina taloudellisina aikoina paikalliset palveluntarjoajat voivat pärjätä kilpailussa nettikauppoja vastaan nimenomaan tarjoamalla henkilökohtaista, osaavaa palvelua, jota asiakas ei verkossa asioidessaan voi saada. Voisi varmaan olettaa, että nyt jos koskaan olisikin yrittäjien omienkin intressien mukaista panostaa asiakaspalveluun. Silti näihin vähätteleviin, epäkiinnostuneisiin ja/tai tehottomiin yrittäjiin ja asiakaspalvelijoihin on saanut törmätä jo näinkin alkuvaiheessa häiden järjestelyä. Ja se, jos mikä, hämmentää allekirjoittanutta.

Ajatuskulkuni asiakaspalvelun suhteen on varsin yksinkertainen: kun häihin kuluu joka tapauksessa verrattain paljon rahaa, vien rahani mieluiten sellaisten toimijoiden luo, jotka aidosti vaikuttavat osaavan työnsä ja vielä arvostavan asiakkaitaan. En odota myyjien palvovan maata jalkojeni alla tai noutavan meille kuuta taivaalta - ehei. Sen sijaan ihan yksinkertaiset asiat, kuten tehokkuus, ystävällisyys ja aito kiinnostus asiakkaan tarpeita kohtaan ovat sitä, mitä haen. Ja tietenkin toivon, että ihanien häiden lisäksi saisin nauttia kaikista niistä häihin liittyvistä järjestelytilanteista.

Tuen siis enemmän kuin mielelläni niitä toimijoita, jotka suhtautuvat työhönsä intohimolla ja jaksavat tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. Vaikka opiskelijana tilin saldo on varsin rajallinen, olen valmis myös maksamaan hiukan enemmän tuotteista, joiden kylkiäisenä saan laadukkaan asiakaspalvelun ansiosta myös hyvän mielen. 

Kiinnitättekö te muut huomiota asiakaspalvelun tasoon häitä järjestäessänne? Vai menevätkö muut asiat tärkeysjärjestyksessä ohi?

12. syyskuuta 2013

Pikkuaskelin eteenpäin

Pakko tähän väliin intoilla siitä, että hääjärjestelyt ovat taas ottaneet pienen askeleen eteenpäin. Olen pikkuhiljaa sallinut itselleni häätavaroiden ostamisen aloittelun, kunhan tahti säilyy maltillisena ja järki päässä (ja joitain euroja pankkitililläkin, kiitos). Niinpä kotoa alkaa löytyä jo muutamia askartelutarvikkeita koristelu- ja korttimallailuja varten. Hassua, miten niinkin pienistä asioista voi lehahtaa perhosia vatsaan. Kaipa ne erilaiset ostokset tekevät häiden lähenemisestä taas hieman todellisemman tuntuista.

Eniten kuitenkin ajatukset pörräävät tällä hetkellä Operaatio Häämekon metsästyksessä. Kaasojen kanssa on saatu aikataulut työ- ja opintokuvioiden keskellä sovitettua yhteen niin, että ensi viikolla päästään vihdoinkin tositoimiin. Kävin alkuviikosta varaamassa ensimmäisen sovitusajan Morsiusgalleriaan, ja teki mieli hihkua innosta kävellessäni niiden kaikkien upeiden pukujen ohi. Ihan kohta on tämän tytön vuoro sovittaa ensimmäistä kertaa ihkaoikeita hääpukuja! Onneksi matkani yliopistolle kulkee yleensä ihan sattumalta vain pienen koukkauksen tekemällä tuon ehkä tunnetuimman täkäläisen hääpukuliikkeen ohi, joten voin mekkoinnostuksen ja jännityksen kasvaessa käydä vaikka päivittäin lepuuttamassa silmiä näyteikkunaan nostetuissa ihanuuksissa. Aijaijai, ihanaa!

11. syyskuuta 2013

Sinulle on postia

Rakastan postikortteja. Olipa sitten kyse niiden lähettämisestä, saamisesta tai vaikkapa vain katselusta, en saa tarpeekseni postikorttien fiilistelystä. Siksi voisinkin enemmän kuin mielelläni käyttää postikortteja osana meidän häitämme. Mutta miten?

Lähde
Save the date -kortit. Meille tuskin on tulossa std-kortteja lainkaan, mutta pidän kyllä hirmuisesti näistä "ennakkokutsuista". Sopivan rentoa, huolettoman oloista ja vailla turhaa pönötystä, mutta kuitenkin sellaista, että korttien tarkoitus käy selkeästi ilmi. Vieraiden olisi helppo laittaa postikortti talteen jääkaapin oveen tai vaikkapa mahdolliselle ilmoitustaululleen työpöydän ääreen, jolloin juhlien päivämäärä pysyisi varmasti muistissa. Luonnollisesti myös ne varsinaiset hääkutsutkin voisi rennommissa häissä toteuttaa postikorttimuodossa - varsinkin, jos morsiusparista tai heidän apujoukoistaan löytyy joku tiivistystaitoinen, kun tilaa ylenpalttisille hääinfoille ei olekaan käytössä.

Lähde
Kiitoskortit. Kortin kääntöpuolella olisi mainiosti tilaa muutamille useammillekin sanoille sen pelkän kiitoksen lisäksi - ja sitä lisätilaa tällainen jaarittelija kaipaa takuuvarmasti!

Lähde
Ohjelmanumero. Erään ystäväni häissä vieraiden täytettäviksi oli hankittu suuri pino mitä erilaisimpia postikortteja, joihin jokaiseen oli valmiiksi jo täytetty hääparin osoitetiedot ja liimattu tarvittavat postimerkit. Vieraita pyydettiin jättämään viestinsä yhteen tai useampaankin korttiin, ja juhlien loppupuolella kaikki täytetyt kortit sidottiin kiinni ilmapallokimppuun, joka päästettiin leijumaan halki ilmojen minne tuuli niitä ikinä veisikään. Kaikkiin kortteihin kaasot olivat liittäneet viestin, jossa pyydettin korttien mahdollisia löytäjiä tiputtamaan löytönsä lähimpään postilaatikkoon. Ilmeisesti ainakin osa näistä korteista jopa löysi perille, uskomatonta mutta totta! Martha Stewartin ideapankissa (josta kuvakin on lainattu) taas ehdotettiin, että kaaso(t) voisi(vat) ottaa tehtäväkseen lähettää vieraiden täyttämiä postikortteja hääparille ripotellen, läpi koko ensimmäisen aviovuoden.

Tietenkin postikorteista voisi askarrella vaikka mitä tai käyttää niitä koristeina. Korttien kuvat voi valikoida omaan teemaan, hääparin persoonallisuuteen/yhteiseen historiaan/harrastuksiin tai juhlien tavoiteltuun fiilikseen sopiviksi. Toivottavasti meidänkin häissä nähtäisiin edes jossain muodossa postikortteja ilman, että niitä tarvitsisi tunkea joka paikkaan. Övereitä ei ehkä kuitenkaan tavoitella...

3. syyskuuta 2013

Hääbingo pienellä twistillä

Lähiaikojen kuumin hitti häiden ohjelmakavalkadissa taitaa olla hääbingo, jonka ensimmäisenä suomalaisten hääblogien joukossa esitteli Varpunen. Ja kyllä, olen lukuisten muiden häitään suunnittelevien tavoin tykästynyt hääbingoon! Helppoa, yksinkertaista ja hauskaa tekemistä vieraille niihinkin hetkiin, jos pöydässä ei välttämättä löydy (vielä) valtavasti yhteistä jutunjuurta tai pöytäkunta joutuu odottamaan hetken vaikkapa buffet-pöydän ääreen pääsyään.

Esittelin jo jonkin aikaa sitten idean hääbingosta myös sulholle, ja hän näytti (ehkä hieman yllättäenkin!) vihreää valoa tälle ohjelmanumerolle. Uskaltaisin veikata, että sulhon kavereista löytyy muutama niin kilpailunhaluinen ja voitonhimoinen mieshenkilö, että bingoilusta saadaan vielä tiukat taistot aikaiseksi - ja sekös olisi mahtavaa! Ja niin, tuskinpa esimerkiksi minun lähisukuni miehet jäävät katsomaan sivusta kisailua, vaan jos vanhat merkit pitävät paikkansa, voittoa tavoitellaan välillä vähän mielikuvituksellisempiakin apukeinoja käyttäen. Krhm, mistä lienee allekirjoittaneen kisailuinto periytynyt...
Lähde
Hääbingoilun bongattavien listalle on yleensä päätynyt erilaisia pieniä potentiaalisia havaintoja hääjuhlan kulusta ja juhlaväen toimista, kuten "morsian vetistelee", "kaaso/bestman juoksee" tai "piilopullo kaivetaan esiin". Emme vielä ole pohdiskelleet oman bingomme sisältöä, mutta  Onefabday.com:ssa esiteltiin varsin hauska vaihtoehto häihin, joissa puhetta on tiedossa illan mittaan runsaasti: hääväki saisikin yrittää löytää juhlan aikana esitetyistä puheista erilaisia kliseitä, sanontoja tai muita enemmän tai vähemmän ennalta-arvattavia puheen osia. Eipähän menisi vierailta ohi korvien puheet, kun porukka keskittyisi tiukkaakin tiukemmin löytämään bingorivinsä täydentävät lausahdukset appiukon jakaessa elämänviisauksia hääparille!