Sivut

18. joulukuuta 2013

Päähärpääkkeet pähkäiltävänä

Ai ai, miten paljon tämän morsiamen pukeutumispohdinnat ovatkaan helpottuneet heti, kun häämekosta on saatu varmuus ja Se Oikea Mekko on laitettu tilaukseen. En ole halunnut liikaa miettiä esimerkiksi asusteita ennen mekon löytymistä, sillä sen tyyli määrittelee kuitenkin merkittävissä määrin kaikkia muita asun osasia. Nyt on kuitenkin se este suunnitelmille ylitettynä, ja pääsen taas uppoutumaan netin ja häälehtien syövereihin etsimään uutta inspiraatiota. Tällä hetkellä mielessä pyörii eniten huntu, tuo monen morsiamen päänvaiva.

Lähde // Style me pretty
Suhtautumiseni huntuun on hieman kaksijakoinen. Toisaalta tiedän, etten halua hulmuta hunnun kanssa ympäriinsä hääjuhlan aikana, ja pelkän vihkimisen (ja kuvien ottamisen) ajaksi jonkin hankkiminen tuntuu ehkä vähän hölmöltä. Kuitenkin olen aika lailla aina kuvitellut käyttäväni huntua avioituessani, ja aavistan, että myöhemmin voisin katua, jos jättäisin hunnun käyttämättä sen kerran, kun alttarille astelen. Onneksi haaveissani eivät näin mekon löytymisen jälkeen siintele mitkään satoja euroja maksavat espanjalaistyyliset pitsiunelmat (vaikka ne ihan superkauniita ovatkin!), vaan taidan haluta tyllimekkoni kylkiäiseksi yksinkertaisen, reunustamattoman hunnun, jotka lohkaisevat budjetista pienemmän kolosen eivätkä siten kirpaise niin paljon, vaikka hunnun ottaisikin pois juhliin siirryttäessä tai illan edetessä. Ja pakkohan se on myöntää, että kevyestä, ilmavasta hunnusta voi oikealla yhdistelyllä saada upean kirsikan kakun päälle osana hääpukeutumista.


Lähde
























Toisaalta myös birdcage-tyyppiset "hunnut" ovat huudelleet nimeäni kutsuvasti jo jonkin aikaa. 50-luvun estetiikka kolahtaa tähän morsmaikkuun, ja muutenkin pidän birdcage-huntujen keveydestä, helppoudesta ja siroudesta. Sellaista ei ehkä tarvitsisikaan jättää ainoastaan kirkossa käytettäväksi koristukseksi. Erityisesti pidän keveistä, pääasiassa tyllistä kootuista birdcage-hunnuista, mutta toisaalta eivätpä fiftarityyliset verkkomaisemmatkaan ratkaisut näytä hassummilta. Koko kasvojen peittävää huntua en kuitenkaan hallua missään tapauksessa - olipa sitten kyse birdcagesta tai perinteisemmästä hunnusta. Ei taida sulholle tulla morsmaikun henkilöllisyys tai naamataulu tulla yllätyksenä, joten turha on ruveta kasvoja meidän häissä peittämäänkään.

Taidan ainakin tällä hetkellä olla eniten kallellani yksinkertaisen, yksikerroksisen ja reunustamattoman tyllihunnun puoleen. Kiperin kysymys lieneekin se, kuinka pitkän hunnun haluan pääkoppaani koristamaan sitten elokuussa. Raikkaampi puolipitkä (ehkä vyötärölle ulottuva) vai juhlavampi, pitkä huntu? Entä kaipaako huntu rinnalleen jotakin muutakin? Pitäisikö lisätä hiuksiin jokin koru tai muu koriste keräämään huomiota hunnun pois ottamisen jälkeen(kin)? Asustepohdinnat kaipaavat selvästikin vielä tarkennuksia...

Mitä mietteitä huntu teissä muissa herättää? Vanhanaikaista, ehdoton morsiamen koristus vai jotakin ihan muuta?


8 kommenttia:

  1. Hunnut on ihania ja mielestäni ikään kuin tulossa uudelleen "muotiin". :) Ihana blogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään taitaa tosiaan näkyä taas huntuja yhä enemmän hääkuvissa jne :) Kiitos kehuista, kiva että tykkäät! :)

      Poista
  2. Itselleni jostain syystä huntu ei ole ollut koskaan tärkeä. Enkä aio huntua nytkään laittaa. Mutta mielestäni valokuvissa hunnut näyttävät upeilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä kannatakaan ylleen pukea mitään sellaista, mikä ei tunnu omalta :)

      Poista
  3. Itse suunnittelun alkuvaiheessa ajattelin, että mulle ei missään tapauksessa tule huntua. No, nää on näitä tapauksia... Pukua sovittaessa kuitenkin kokeilin erilaisia huntuja ja kotiin palatessa olin satavarma siitä, että huntu tulee - ja pitkän juhlavan hunnun haluaan edelleen! Tosin jätän sen pois kokonaisuudesta vihkimisen ja kuvien jälkeen, joten itselläkin on harkinnassa hiuskorun hankinta. Sen suunnitteleminen taas saa odottaa kampausmallin varmistumista : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, näitä päätösten pyörtämisiä tulee kyllä eteen aika usein häiden suunnittelun aikana :D Mutta niinhän sen vasta sitten mekon kanssa sovitellessa näkee, sopiiko huntu kokonaiskuvaan ylipäätään ja jos sopii, niin millainen huntu kannattaa juuri siihen mekkoon yhdistää... :)

      Poista
  4. Mä oon myös rakastunu noihin birdcage -huntuihin, ne on niin ihanan dramaattisia :)

    VastaaPoista