Elokuun ihanimmat puolet - inspiraatiota loppukesän häihin!

Minähän olin alunperin haaveillut syksy-, talvi- tai keväthäistä, eli jostain muusta kuin niistä ihan tavallisimmista hääajankohdista. M puolestaan liputti alkukesän häiden puolesta. Erinäisistä syistä (krhm, puolustusvoimat<3) johtuen päädyimme kuitenkin sivuuttamaan kummankin ykköstoiveet ja juhlimaan elokuun puolivälissä. Onneksi joskus ne vähän olosuhteiden pakosta tehdyt valinnat osoittautuvatkin todella toimiviksi, ja niin on todellakin käynyt meidän hääajankohdan kanssa. Pyrinkin koko elokuun ajan imemään inspiraatiota häitä varten loppukesästä ja kaikesta tähän vuodenaikaan liittyvästä ihanasta, kauniista ja innostavasta, eikä sitä inspiraatiota ole todellakaan ollut vaikeaa löytää!

Lähde

Pimenevät illat ovat selkeästi elokuun parhaita puolia. Valoisina kesäöinä kynttilöiden polttaminen voisi tuntua hassulta, mutta onneksi meidän juhlien aikaan hämärä laskeutuu jo joskus kahdeksan tienoilla. Näin ollen käytämme ehdottomasti kynttilöitä hyväksemme kattauksessa ja juhlapaikan koristelussa. Täytyy pohdiskella tarkemmin juhlapaikan henkilökunnan(kin) kanssa, josko voisimme käyttää myös muita pieniä valonlähteitä luomaan tunnelmaa... Lyhdyt, erilaiset valosarjat, tuikut ja tähtisadetikut ovat mitä parhaimpia elementtejä loppukesän iltoihin ja öihin.

Lähde

Suomalaisen loppukesän vaihteleviin keleihin voisi tarvittaessa varautua neuleella, jonka voisi heittää hääpuvun päälle lisälämmikkeeksi, jos Suomen kesä tavalliseen tapaansa onnistuukin tekemään mystiseltä tuntuvan katoamistempun. Lisälämmikkeen voisi heittää harteilleen,  kun juhlissa ilmapiiri rentoutuu, korkokengät heitetään nurkkaan ja jäljelle jäävät enää ehkä vain ystävät jatkamaan musiikista, iltapalasta ja tunnelmasta nautiskelua. Tai tietenkin voi turvautua uunituoreen puolisonsa apuun, ja heittää sulhon puvun takin harteilleen. Kaikkein viluisimmista jaloista kärsivät voivat toki kiskaista varpaidensa lämmikkeiksi villasukat - hellisi varmasti myös niiden korkkareiden kolhimia jalkoja loppuillasta!

(Kaiken tämän sateeseen ja viileyteen varautumisen jälkeen toki luonnollisestikin käy niin, että hääpäivänä on + 30 astetta auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta. Mutta mitä pienistä, eihän pienetkään meistä! Sitten nautiskellaan lämmöstä ja kesän viimeisistä hetkistä päivistä viikoista täysin rinnoin.)

Lähde

Lähde

Loppukesästä ruoan ja juoman puolella saadaan vielä maistella erinäisiä kesäherkkuja, mutta toisaalta syksyn ihanaakin ihanampi sadonkorjuukausi on jo tuloillaan. Siispä esimerkiksi kotimaiset metsien ja puutarhojen marjat - mustikat, viinimarjat, vadelmat, karviaiset ja lakat - ovat parhaimmillaan. Yritän edelleenkin vakaasti ympäripuhua M:ää luopumaan mansikkakakkuvaatimuksestaan, jotta saisimme jälkiruokapöytään tarjolle jotakin loppukesän/alkusyksyn tuoreemmista marjavaihtoehdoista jossain muodossa. Muutenkin ruokalistallamme toivoisin näkyvän runsaasti sesongin raaka-aineita, vaikkei menustamme olekaan tarkoitus tehdä ihan perinteisen supisuomalaista.

Lähde

Elokuun marjoistahan voi mitä oivallisimmin myös ottaa inspiraatiota ruokalistan lisäksi häiden värimaailmaan joko yksittäisen värin tai miksei vaikka kokonaisen väripaletin muodossa. Veikkaanpa, että meillekin napataan käyttöön jokin marjainen sävy, ellei jopa useampikin.

Lähde

Lisäksi tietysti kukissa voi nautiskella sesongin helmistä. Vaikka ne jonkinasteisiksi hääkliseiksi muuttuneet ihanaakin ihanammat pionit jäävät yleensä elokuun morsiamilta pelkiksi haaveiksi lyhyen kautensa takia, voi loppukesästä iloita muun muassa kotimaisista ruusuista ja neilikoista, jotka ovat elokuun tienoilla mitä parhaimmassa vaiheessa. Samoin puutarhojen erilaiset kukat, varsinkin monet perennat, ovat kauneimmillaan yleensä juuri loppukesästä, ja niitä voisikin hyvin käyttää esimerkiksi hääkimpussa ja pöytäasetelmissa hyödyksi - kunhan muistaa pitää ne aiemmin mainitut kynttilät tarpeeksi kaukana rönsyilevistä kukka-asetelmista.

Mikä teistä on parasta loppukesässä/alkusyksyssä? Ja miten sen voisi yhdistää häihin?

Pitäis tehdä -lista

Häähumuun on aina mahtavaa paeta silloin, kun arkiset jutut tuntuvat tylsiltä ja puuduttavilta. Tällainen hetki oli taas eilen, kun istuin yliopistolla tavaamassa rutikuivaa tenttikirjaa. Pitihän sitä antaa aivosoluille aina välillä hetki lepoa, joten pänttäämisen lomassa kasasin kalenterin taakse (ainakin toivottavasti) kattavan to do -listan kaikista häihin liittyvistä järjestelyistä. Ja tadaa - johan kulki taas lukeminenkin paremmin!

Kirjasin tuon to do -litanian tänne bloginkin puolelle (klik), joten jos jotakuta jostain kumman syystä kiinnostaa seurata, missä vaiheessa meidän hääjärjestelyt tällä hetkellä ovat, voi yläpalkista jatkossa käydä tsekkaamassa tilanteen. 

Aikaa juhliin on tällä hetkellä siis himpun alle vuosi, ja paljon on vielä tekemättä, vaikka ne kaikkein suurimmat tekijät onkin jo lyöty lukkoon. Suunnitelmat ovat onneksi jo suhteellisen pitkällä, enkä siksi jaksa olla lainkaan huolissani siitä, ettemmekö saisi kaikkea järjesteltyä. Olen myös tarkoituksella toppuutellut itseäni hääjärjestelyjen suhteen, sillä kun meillä on melko tasan 1,5 vuotta kihlojen ja häiden välissä, voisin helposti innostua liikaa, ostella läjän kaikkea ihanaa ja todeta ensi vuoden puolella, että haluammekin häiltämme jotain ihan muuta. Todistetusti ihanat häät saa järjesteltyä alle puolessakin vuodessa, joten tässä vaiheessa keskityn halkeamaan kärsimättömyydestä vielä tiukkaakin tiukempaan suunnitteluun. Niinhän se vanha kansakin kai puhuu aina hyvin suunnitellun puolesta..

Jalometallia nimettömään

Hämeenkadun talsiminen Tampereen keskustassa on muuttunut häiden järjestelyn ansiosta varsin hitaaksi operaatioksi. Nykyisin pysähdyn yhtään liioittelematta jokaisen kultakaupan ikkunan ääreen tarkastelemaan näytille nostettuja sormusvaihtoehtoja. Vielä en ole tohtinut sovitella yhtään yksilöä tuohon kihlan rinnalle, mutta visio vihkisormuksesta on jo melko selkeänä mielessä.

Kihlautumisestamme lähtien on ollut selvää, että vihkisormukseksi metsästetään valkokultaista luomusta, sillä kihlasormuksemmekin ovat valkokultaa. Mitään kovin mahtipontista ja suurieleistä en sormukseltani kaipaa, mutta kyllähän sitä nyt (ainakin tämä) morsian haikailee edes vähän kimallusta nimettömään. Vihkisormus tulee kuitenkin symboloimaan sitä suurinta tekemäämme sitoumusta, avioliittoa, joten se saakin olla kihlasormusta näyttävämpi.

Lähde

Ainakin näin sovittelematta silmääni miellyttävät kaikkein eniten yksinkertaiset rivisormukset. En osaa kuvitella nimettömäni koristukseksi koholla olevia, suuria yksittäisiä timantteja, vaan miellyn ennemminkin pienempiin, yksinkertaisempiin ja ainakin mielikuvissani myös käytännöllisempiin vaihtoehtoihin. Timanttien määrästä, laadusta, istutuksista tai muistakaan tarkemmista yksityiskohdista en ole vielä päässyt selvyyteen, mutta ne selvinnevät myöhemmin, eri vaihtoehtojen sovittelujen ja tarkempien hintojen selvittelyjen jälkeen.

Lähde

Lähde

Musiikkivaihtoehtoja vihkitilaisuuteen

Pitkä päivä yliopistolla vaati veronsa, ja siksi tänään luvassa jotain muuta kuin perinteisiä romaanimittaisia pohdintoja häidemme yksityiskohdista. Tarjolla läjä ideoita kaikille niille, joilla vihkitilaisuuden musiikit ovat vielä jääneet hämärän peittoon. Löytyisikö näistä biiseistä potentiaalisia ehdokkaita korvaamaan tyypillisimmät häämarssit?

Iloista alkanutta viikkoa!

Otsatukka morsiamella?

Ellinen kyseli kampauspohdintojeni kommenttiboksin puolella, voiko otsatukka olla juhlava. Samaa olen pohtinut itsekin, sillä etuhiukset houkuttelisivat taas vuoden tauon jälkeen kummasti. Etuhiukset ovat ihanan leikkisät, rennot ja nuorekkaatkin (tosin viimeksi leikattuani otsatukan sain kuulla sulholta näyttäväni 16-vuotiaalta, mutta ihan niin nuori vaikutelma ei ollut tavoitteena). Toisaalta jos kun otsatukkaan kyllästyy, sen pois kasvattaminen on työn ja tuskan takana... Pienistä yksityiskohdista sitä saakin ihminen itselleen päänvaivaa kehitettyä.

No, pitihän sitä pistää hakukoneet laulamaan ja kaivaa läjä inspiskuvia morsiamista, joiden hääkampauksessa on ollut osana myös otsatukka. Ja oih, hyvältähän se näyttää, katsokaa vaikka! (Suorasta, erinomaisesti häälookiin sopivasta otsatukasta tuore esimerkki on Siempre Tuyo -blogin Maiski, joka näytti upealta omana hääpäivänään heinäkuussa.)

Lähde

Lähde

 

 

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Toisaalta sivulle vedetty otsiskin näyttää hyvältä ja passaa juhliinkin mitä mainioimmin. Vai mitä sanotte näistä?

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Näiden kuvien katselu ei tee hyvää alati pahenevalle kampaajakuumeelle, ja veikkaankin, että hääkampaukseeni tulee kuulumaan tavalla tai toisella etuhiukset, oli sitten kyse suorasta otsatukasta tai sivulle kaartuvasta mallista. Tekisi mieli tarttua Fiskarsseihin ja napsaista suora otsatukka takaisin saman tien. Ehkä kuitenkin on syytä hillitä itsensä ja antaa hiuksensa ammattilaisen pätkittäväksi - tai tyytyä elämään ilman otsatukkaa...

Kampaussuunnitelmia

Luonnoskansio täyttyy täyttymistään erilaisista häiden pienempiin ja suurempiin yksityiskohtiin liittyvistä höpinöistä. Lienee siis syytä puskea näitä eetteriinkin toisinaan eikä jättää vain omaksi iloksi salaisiin arkistoihin...

Tätä morsianta on siunattu varsin tyypillisellä suomalaisella hiuslaadulla, jota kuvailevat parhaiten ehkäpä sanat liukas, piikkisuora ja maantienharmaa. Hiuksiani ei ole vuosiin käsitelty mitenkään radikaalisti (kiitos opiskelijabudjetin aiheuttaman pihiyden), joten ne ovat onnekseni varsin hyväkuntoiset. Tukkaa myös riittää vaikka mihin kampauksiin, sillä ne ovat sekä pitkät että paksut. Tällä hetkellä hiukseni ylettyvät reilusti lapaluiden alapuolelle, ja pahaa pelkään, etten raaski ennen häitä leikkauttaa pituudesta juurikaan. Pitäähän sitä nyt kampausmateriaalia olla!

Lähde

Tältä pohjalta olenkin koettanut bongailla inspiskuvia hääkampausta varten ja hahmottaa, millaisia taikoja toivoisin kampaajani tekevän hääpäivämme aamuna. Käytännön kokemuksista tiedän jo, että kaikki upeat avonaiset kiharapehkot on syytä jättää sinne haaveisiin, sillä piikkisuora hius vetää joka tapauksessa jossain vaiheessa pitkää hääpäivää itsensä suoraksi, mikä ei tietenkään ole tavoitteena. Ylipäätään haluan kampaukseltani ennen kaikkea pysyvyyttä: en halua joutua huolehtimaan kesken hääpäivän juhlintojen sitä, ovatko hiussuortuvat oikeilla paikoillaan vai lässähtääkö kampaajan aikaansaannos kesken kaiken.

Lähde

No, mitä sitten haluaisin? Jotain nuorekasta, rentoa, kiharaista ja ehkä letillä tai jonkinlaisella kieputussysteemillä koristeltua. Samaan aikaan kuitenkin kampauksen on oltava juhlava, kestävä ja yksinkertaisesti kaunis. Viimeisteltyä, muttei liian tärkätyn tiukkaa ja liikkumatonta. Lisäksi olisi tietysti plussaa, jos minua peilistä katsoisi hääpäivänäni joku tutun, juuri minun näköinen morsian - toki puunatumpana, juhlavampana ja huoliteltumpana versiona arkiversiosta.

Lähde

Kuten näistä kuvistakin näkee, olen kaikkein eniten mieltynyt toispuoleisiin kampauksiin, joissa matalalle sijoitettu, rennohko nuttura on yhdistetty letityksiin, punontoihin ja kiharoihin.  Toispuoleisuus on paitsi kiehtovaa ja nuorekasta, myös äärimmäisen hyvä lisä valokuviin, sillä varsinkin suoraan edestä otetuissa valokuvissa symmetrisemmät kampaukset jäävät usein kokonaan piiloon. Tarkemmin ajatellen pitääkin myöntää, että olen viime vuosina huomaamattani suosinut toispuoleisuutta nimenomaan juhlakampauksissani, joten onpahan ainakin käytössä hyväksi havaittu vaihtoehto kyseessä. Vai pitäisikö häissä sittenkin repäistä ja toteuttaa jotain ihan muuta kuin mihin kohdallani on totuttu?

Lähde

Hääkampaus saisi puolestani erottautua tavallisista juhlakampauksistakin jotenkin. Selkein hääkampauksen koristus olisi tietysti huntu, ja ainakin ennakkoon olinkin aina ajatellut käyttäväni huntua. Mutta miten huntu sopii toispuoleisen kampauksen kanssa? Mihin kummaan se edes asettuisi luontevasti esimerkiksi näissä kuvissa? Jos päädynkin jättämään hunnun kokonaan pois, hiusten sekaan voisi lisätä hiukan kimalletta korun muodossa tai miksei vaikkapa kukkia hääkimpun inspiroimana?

Lähde

Vaikka kampauksen pääpiirteet tuntuvatkin tässä vaiheessa suhteellisen selkeiltä, pienet harmaat aivosoluni jumppaavat aktiivisesti muutaman pienen ongelman kanssa. Olen haaveillut tummemmista hiuksista jo vuosia, mutta sittemmin maantien sävyihin tummentuneena entisenä blondina en ole uskaltanut edes kokeilla syrjähyppyä brunettiuden kiehtovaan maailmaan. Toisaalta valkoisen hääpuvun rinnalla tummat hiukset näyttävät lähes poikkeukselta paremmilta kuin vaaleammat. Toinen, täysin erillinen pohdinta onkin sitten lähes jokavuotinen juupas-eipäs -taistelu pääni sisällä: etuhiuksilla vai ilman? On taas suuret ongelmat täällä. Näin vuotta ennen häitä olisi kuitenkin hyvä aika kokeilla esimerkiksi uutta väriä vanhan tutun sijaan, sillä jos kampaajalla tapahtuisikin joku katastrofi, hiukset ehtisivät vielä palautua hääkuosiin ennen h-hetkeä.

Kaasojen pukeutumisesta

Mökkireissulta on kotiuduttu, joten voi taas palata häähömpän ääreen! Vettähän tuli taivaan täydeltä, mutta mitäpä pienistä. Tulipahan viikonloppunakin höpöteltyä hääjutuista enemmän kuin laki sallii, kun läsnä oli lisäkseni toinenkin häitään suunnitteleva neitokainen.

Viime aikoina hääpohdintani ovat keskittyneet pitkälti mekkoihin - eikä pelkästään vain siihen valkoiseen unelmaan, jota itselleni haaveilen. Armaat kaasoni ovat nimittäin jo useampaan kertaan kyselleet, millaista vaatetusta olen suunnitellut heidän varalleen. Joka kerta vastaan yhtä ympäripyöreästi ja kierrellen, sillä rehellisesti sanottuna en tosiaankaan osaa päättää, mitä toivoisin.

Lähde

En ole koskaan halunnut kuulua niihin bridezilloihin, jotka pakottavat kaasonsa pukeutumaan parikymmentä vuotta vanhan muodin mukaisiin, kammottaviin pastellisiin röyhelö"unelmiin". Ylipäätään useamman upean naisen pukeminen prikulleen samanlaisiin asuihin tuntuu kaikin puolin tyhmältä, sillä jos kaasot pukeutuvat arkena omaan tapaansa, miksi ihmeessä olettaisin heidän tuntevan olonsa viihtyisäksi ja viehättäväksi samanlaisiin mekkoihin ängettyinä. Haluaisin siis, että kaasoni saisivat mitä suurimmissa määrin itse valita asunsa - mutta toki jotain yhtenäisyyttä olisi kiva nähdä, oli se yhdistävä tekijä sitten värimaailma, helman pituus, materiaali, malli tai jotain ihan muuta.

Lähde

Vaikka monia perinteitä haluankin noudattaa hääpäivänämme, kaasojen pukeutumisen ei tarvitse missään nimessä noudattaa mitään vanhan kansan näkemyksiä. Mitään värejä (ihan kokovalkoista lukuun ottamatta) ei siis ole suljettu vaihtoehdoista pois niiden mystisen yleisen sopimattomuuden takia. Petollisia kaasoja ei meidän häissä näy, vaikka menisivät ja pukeutuisivatkin punaiseen. Ja minun silmissäni musta sopii juhlaan kuin juhlaan - ei siis huolta hautajaisviboista.

Tärkeintä kuitenkin on se, että rakkaat ystäväni seisovat vierelläni yhtenä elämäni tärkeimmistä hetkistä. Kauniita, ihania ja upeita naisia ovat molemmat, oli heillä sitten yllään mitä tahansa, joten suurta stressiä tuskin tarvitsee kaasojeni ulkoisesta habituksesta kärsiä.

Vuoden päästä vaimoksi!

Tasan vuoden päästä, jos Luoja suo, näihin aikoihin vihkikirkkomme ilma täyttyy musiikista, ilosta, onnesta ja jännityksestä. Saan kävellä tutun ja rakkaaksi muodostuneen kirkon käytävää pitkin sulhaseni luo, polvistua yhdessä alttarille ja tehdä ne tärkeät lupaukset toinen toisellemme. Minusta tulee vaimo elämäni rakkaimmalle, ja hänestä tulee aviomieheni. 

Pelkkä tuon päivän ajatteleminen saa hymyn nousemaan kasvoilleni ja perhoset lehahtamaan vatsani pohjalla - sellaisella ihanan kutkuttavalla tavalla. Tekisi mieli päättää jokainen lause huutomerkkiin, hehkuttaa fiiliksiä jokaiselle vastaantulijalle ja intoilla kaikesta siitä ihanasta, mitä on tulossa. 365 päivää aikaa valmistautua elämään vaimona, aviopuolisona, rouva S:nä. Kärsimätön minäni ei jaksaisi odottaa enää hetkeäkään, mutta toisaalta tämä vuosi saa olla ihanaa aikaa kaikkeen valmisteluun, fiilistelyyn ja odotukseen. Mihinkään ei oikeasti ole kiire, sillä onhan meillä loppuelämämme aikaa nauttia elämästä avioparina.

Tätä "vuosipäiväähän" voisi varmasti juhlistaa jotenkin kaksin, mutta niin vain tämä morsio hyppää ihan piakkoin matkaan kohti maaseutua seuranaan ainoastaan opiskelukavereitaan. Tyttöjen mökkiviikonloppu tiedossa, siis. Palaillaan häähumuun taas ensi viikon puolella!

Jotain kevyttä, laskeutuvaa ja kaunista

Mekkohaaveilut eivät selvästikään osoita laantumisen merkkejä. Ehei. Tuntuu, että löydän jatkuvasti lisää ihania esimerkkikuvia siitä, millainen haluaisin Sen Oikean mekkoni olevan tyyliltään ja fiilikseltään. Mitään radikaaleja muutoksia aiempiin mekkojorinoihini ei ole tapahtunut, vaan ennemminkin ihastun entistäkin pahemmin tyllihelmaisiin, mutta ei liian prom-tyylisiin hääpukuihin. Katsokaa nyt näitäkin ihanuuksia, joita kaivoin Pinterestin hääkansio(i)stani näytille!

Lähde

Kysymyshän kuuluu ainoastaan, että mistä ihmeestä onnistun löytämään mekon, joka vastaisi edes jollain tavalla suunnitelmiani? Aina tamperelaisten hääpukuliikkeiden ohi kävellessäni tekisi mieli livahtaa sisään sovituskierroksille, mutta olen vielä onnistunut malttamaan mieleni, sillä haluan saada mukaani molemmat kaasoni makutuomareiksi, ja näin kesäaikaan kaikkien kolmen naisen saaminen samaan aikaan samaan kaupunkiin vailla muita menoja on vähän turhan hankalaa, joten mekon metsästäminen saa odottaa syksyn alkuun. Mutta minäpä olen jo ehtinyt kehittää kriisin poikasen siitä, etten tule löytämään valmiina mistään liikkeestä haaveilemaani pukua - ainakaan sellaiseen hintaan, joka meidän budjettiin sopisi. Vuokrapuku olisi kaikista helpoin ratkaisu, mutta varsinkin vuokravalikoimat ovat ainakin juhlapukujen puolella usein todella turvallisia, perinteisiä ja suosituimpia malleja, joihin omat suunnitelmani eivät oikein sovi...

Lähde

Olenkin siis mielessäni jo pohdiskellut B-suunnitelmaa sen varalle, jos minun näkemykseni ja hääpukuliikkeiden tarjonta eivät kohtaisikaan. Puvun teettämällä saisi varmasti itselleen mieluisan mekon, eikä hintakaan välttämättä kipuaisi valmispukua kalliimmaksi. Minua houkuttelisi hyötykäyttää ehkä jopa jotakuta alan opiskelijaa toteuttamaan pukuni - mutta mistä ihmeestä löytäisin sellaisen tekijän, jolle uskaltaisin luottaa tehtäväksi jotain niin erityistä kuin hääpuvun?

Lähde

Nyt vaan pitäisi malttaa mielensä. Kaikella järjellä ajatellen on totta, että hyvin suurella todennäköisyydellä hääpäivänämme minulla on joku mekko ylläni - alasti ei varmastikaan tarvitse vihille astella. Koko tämä arpominen on suoraan sanottuna typerää, mutta minkäs sitä luonnolleen mahtaa. Stressi-erkki on stressi-erkki morsiamenakin, näköjään.

Lähde

Ihana idea lukutoukkamorsiamen häihin!

Tämä ei varsinaisesti liity meidän häiden suunnitteluun, mutta ah, pitäähän hyvät ideat laittaa kiertoon (ja ehkä itsellekin talteen tulevia ystävien häitä varten). Aatos bongattu vähän jalostettuna Pinterestistä jälleen, mutta alkuperäinen toteutus lienee näistä häistä.

Lähde

Jos morsian on niitä naisia, jotka voisivat viettää kaiken vapaa-aikansa uppoutuen romaanien vietäväksi, voisivat kaasot ja/tai läheiset ystävät antaa morsiamelle lahjaksi suosikkikirjansa rakkautta/avioliittoa/parisuhdetta tavalla tai toisella, kevyemmin tai raskaammin käsittelevien opusten joukosta! Ei lainkaan hassumpi idea esimerkiksi polttareihin toteutettavaksi. Omistuskirjoituksin tai kirjan antajan tekemin merkinnöin kirjoista tulisi henkilökohtaisia lahjoja, joihin morsian voisi hyvällä tuurilla palata ajatuksen kanssa vielä monta kertaa tulevien aviovuosiensa aikana.

Tiedän ainakin pari rakasta neitoa, joille tälläinen sopisi kuin nenä päähän. Sopivia häitä siis odotellessa! 

Se tärkeä ensivaikutelma

Kutsujen lähettämiseen on vielä kuukausia aikaa, mutta niin vain sekin häiden yksityiskohta pyörii ajatuksissa tiheästi. Emme aio lähettää varsinaisia Save the date -kutsuja, joten ne "oikeat" kutsukortit ovat ensimmäinen asia häistämme, jonka vieraat tulevat näkemään. Näin ollen kutsut luovat tärkeän ensivaikutelman juhlistamme ja antavat ainakin jotain pientä osviittaa siitä, millainen tunnelma häissämme tulee olemaan.

Lähde

Lähde

Alkuperäisen ajatuksen mukaan tekisimme itse kutsumme. Perinteinen askartelusessio kutsujen parissa kuulostaa itse asiassa jopa houkuttelevalta, vaikken mikään superkätevä olekaan käsistäni, sillä olisihan se kiva saada jotain omin käsin tehtyä mukaan häidemme kokonaisuuteen. Itse väkertämällä saisi ainakin ennakko-oletuksissani myös säästettyä kuluissa, vaikka toisaalta kyllä kutsujen materiaaleihinkin saa kulumaan roposen jos toisenkin, jos niistä haluaa juuri tietynlaiset...  Joka tapauksessa nuo armaat kaasoni taitavat olla sen verran innokasta sorttia, että pitäisi kaiketi piakkoin keksiä heillekin tekemistä, ja tyttöjen kesken toteutettava askarteluoperaatio voisi olla yksi hyvä vaihtoehto - ainakin, jos tarjolla on tarpeeksi suklaata.

 

Lähde

Mutta entäpä jos lähtisimmekin ihan toiseen suuntaan ja painattaisimme kutsumme? Melko moderneihin, mustavalkopainotteisiin kaupunkihäihin sopisi kieltämättä aika hyvin se, että kutsut(kaan) eivät olisi täysin kotitekoiset. Kaikkein ihanimmat kutsut saisi varmaankin teettämällä koko homman ammattilaisilla, mutta toisaalta en kaipaa mitään superihmeellistä, joten suunnittelupuoli voisi onnistua ihan kotivoiminkin. Lisäksi toinen sulhon bestmaneista on varsin taitava graafisessa suunnittelussa, vaikka tekeekin työkseen ihan muita hommia, joten sieltäkin suunnasta voisi tarvittaessa ehkä pyytää apuja. Varsinaisiksi kuluiksi siis jäisi ainoastaan painatuskulut (materiaaleineen, tietysti). Pitäisi varmaan tehdä joku raakaversio kutsuista jossain kohtaa ja kysellä hintatietoja paikallisilta painoyrityksiltä...

Lähde

Lähde

Tehdäänpä kutsumme omin kätösin tai ulkopuolisten toimesta, haluan pyrkiä mahdollisimman yksinkertaiseen kokonaisuuteen. En haluaisi meille mitään ylimääräisiä hääinfopapereita tai muitakaan lisätietolärpäkkeitä kutsujen oheen. Vaikka toki on kohteliasta ja hyvä tapa välittää varsinkin kauempaa tuleville vieraille kutsun yhteydessä tietoa mm. majoittumismahdollisuuksista ja muista käytännön asioista häihin liittyen, en jaksa uskoa, että pitkät litaniat erillisellä a4-paperilla olisivat elintärkeitä kenellekään. Aikana ennen internetiä, älypuhelimia ja muita pikaisia tiedonhaun helpottajia selvittiin mainiosti pelkillä simppeleillä kutsuilla, joissa oli kirjattuna oikeastaan ainoastaan juhlapaikat, -ajat sekä ilmoittautumistiedot. Siksi haluan ajatella, että nykypäivänkin häävieraat selviäisivät vähäisemmällä informaatiolla - esimerkiksi ajo-ohjeet selviävät parilla klikkauksella netistä, kun kutsussa on mainittu juhlapaikkojen osoitteet. Jos meille tulee tästä huolimatta tulee kutsuihin ylimääräisiä infolappusia, toivon niiden noudattavan ulkonäöltään samaa linjaa muun kutsukokonaisuuden kanssa.

Lisää häämatkahaaveita

Lämpöä, aurinkoa, hyvää ruokaa ja juomaa, rentoa ilmapiiriä, kauniita (pikku?)kaupunkeja, mielenkiintoisia retkikohteita, upeita maisemia, hengen salpaavia auringonlaskuja... Kieltämättä kaikki tuo kuulostaisi i-ha-nal-ta - varsinkin, kun on kyse häämatkasta. Siksipä haaveet häämatkakohteesta karkailevat yhä useammin ja useammin Välimerelle.

Erityisesti tällä hetkellä kiinnostuksen kohteenamme on Kreikan saaristo. Minä olen lapsena reissannut Kreikan saaristossa ainakin Korfulla ja Kreetalla, kun taas sulhoni puolestaan on perheineen matkannut mantereen puolella. Molempien matkoista on kuitenkin vuosikausia aikaa, eikä perhelomalla koskaan tule koettua samoja asioita kuin pariskuntareissuilla. Kaiken lisäksi saaria Kreikalla riittää tutkailtavaksi enemmänkin kuin tarpeeksi, joten olemme onnistuneet löytämään useitakin mielenkiintoisia kohteita jo pikaisella kohtalaisella googlailulla ja matkatoimistojen tarjonnan selailulla.

Lähde

Kreikassa viehättää mahdollisuus rentouttavaan lomaan auringossa verrattain lyhyen (ja siedettävän hintaisen) lentomatkan päässä. Eri saarilta löytyisi paljon nähtävää niin historian, kulttuurin kuin luonnonkin osa-alueilta. Päivät voisi käyttää erilaisten aktiviteettien, retkien tai ihan vain rentoilun ja elämän fiilistelyn parissa, ja iltaisin syödä pienissä ravintoloissa Välimeren maukkaita antimia. Ah, kreikkalainen ruoka... Illallisen päätteeksi kävely rannalla auringon laskettua paljain jaloin kotihotellille. Mitä enemmän tätä pohdiskelen, sitä paremmalta koko ajatus Kreikasta häämatkakohteena alkaa houkutella.

Lähde

Toki tässäkin vaihtoehdossa on omat miinuksensa. Elokuu, johon meidänkin häämatkamme on sijoittumassa, on juuri vilkkainta turistiaikaa koko Välimerellä. Kreikan saaristo ja varsinkin Santorini on vuosia ollut suosittu nimenomaan häämatkakohteena, joten täydellistä omaa rauhaa ei varmastikaan meidän ajankohtanamme saisi. Sesonkiin osuminen aiheuttaa toki myös sen, että muun muassa hotellihuoneista ja lennoista saa maksaa enemmän kuin muuhun aikaan vuodesta. Niin, ja onhan aina takaraivossa sekin ajatus, että pitäisikö sittenkin lentää jonnekin Tyynen valtameren paratiisisaarelle, jonne ei ehkä myöhemmin enää tulisi lähdettyä välimatkan ja kalleuden takia. Ja löytyyhän Välimereltäkin lukuisia muitakin ihania, henkeäsalpaavan upeita kohteita häämatkaa ajatellen (kuten esimerkiksi Kroatia, Ranskan etelärannikko ja Italian tunnemalliset pikkukaupungit), joten miten ikinä tässä osaa pieni ihminen pari valita kohteensa?

Lähde

Jos jollakulla on takataskussa päräyttäviä häämatkakohdevinkkejä Välimerellä, otan niitä mielelläni vastaan kommenttiboksin puolella!

Nuorena naimisiin

Elämäni päivä -blogin Medar herätteli lauantaina keskustelua siitä, minkä ikäisenä itse kukin on astunut tai astumassa avioliiton satamaan - ja miksi. Kertoilinkin jo Medarin kommenttiboksissa lyhyesti omasta puolestani, mutta koska tämä ikäkysymys tulee aina säännöllisen epäsäännöllisesti esiin, ajattelin tänne omallekin tontille kirjoittaa aiheesta.

Meidän häitä juhlitaan siis elokuussa 2014. Tuolloin ikää on minulle kertynyt plakkariin 23 vuotta ja muutama kuukausi, ja sulhaseni on hieman alle 26-vuotias. Kun nykyään suomalaiset avioituvat (ensimmäistä kertaa) keskimäärin hieman jälkeen 30-vuotispäiviensä, olemme molemmat keskimääräistä nuorempia vihittäviä. Luonnollisestikaan emme itse ajattele olevamme liian nuoria menemään naimisiin, mutta varsinkin minä olen saanut osakseni toisinaan pieniä ihmettelyjä, miksi olen valinnut avioitua näin nuorena. Itse asiassa äitinikin taisi reagoida kihlaukseemme taivastelemalla meitä onniteltuaan, että "tehän olette vielä niin nuoria!" - mutta se nyt taisi olla lähinnä äidin omaa ikäkriisiä esikoisen avioaikeista kuullessaan.

Minun ja sulhoni yhteinen historia juontaa juurensa aina vuoteen 2006 asti. Sanomme toisillemme "tahdon" jotakuinkin tasan kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun olemme toisemme tavanneet ensimmäistä kertaa. Vielä ennen hääpäiväämme ehdimme juhlia seurustelumme seitsemättä vuosipäivää, ja kihloissakin vierähtää 1,5 vuotta. Millään valtavalla pikavauhdilla ei tässä siis olla pinkomassa alttarille. Siksi uskon ja tiedänkin, että näiden vuosien aikana olemme ehtineet puntaroida avioitumispäätöstä monelta kantilta ja nähdä toinen toisemme niin parhaimpina kuin huonoimpinakin hetkinä. Koska olemme alkaneet seurustella nuorina, tuntuu luontevalta avioituakin verrattain nuorena.

Miksi sitten naimisiin juuri nyt? Olen siinä määrin perinteinen, että haluan mennä naimisiin ennen perheen perustamista tai esimerkiksi yhteistä asuntolainaa. Voisin myös luetella läjän mm. avioliiton tuomia oikeuksia ja "turvaa" lakiin pohjautuen, mutta loppujen lopuksi kaikki järkisyyt lienevät toissijaisia. Kun on löytänyt ihmisen, jonka kanssa haluaa jakaa arkensa ja juhlansa sekä ne kliseisiltä kuulostavat myötä- ja vastamäkensä, tuntuu tarpeettomalta odotella jotain maagista oikeaa avioitumisen ikää. Monet odottelevat esimerkiksi sopivaa tilannetta talouden, työn tai opiskelujen suhteen, mutta loppujen lopuksi oikea ajoitus avioitumiselle lienee se, joka parista itsestään parhaalta ja oikealta tuntuu. Ja meille se hetki on nyt - ei muutamia vuosia sitten tai vaikka kymmenen vuoden päästä.

He took my heart - so now I'm stealing his last name

Sukunimen muuttaminen tai muuttamatta jättäminen avioitumisen yhteydessä on varsin voimakkaita tunteita herättävä valinnan paikka. Meidän kohdallamme on alusta asti kuitenkin ollut selvää, että jos (ja sittemmin puhuttaessa kun) naimisiin päädytään, minä otan sulhaseni sukunimen. Kerroin myös useille ystävilleni kihlauksestamme sanoin "musta tulee rouva S!".

Lähde

Miksikö sitten haluan luopua omasta sukunimestäni vaihtaakseni sen sulhaseni sukunimeen? Olen sen verran monta kertaa saanut vastata näihin sukunimiuteluihin, että perustelut tulevat jo selkärangasta. Ensinnäkin haluan, että perheellämme on yhteinen sukunimi. Se on merkki sekä meille itsellemme että kaikille muille ympärillämme, että olemme yksikkö, pidämme yhtä ja olemme toinen toisillemme se kaikkein läheisin ihminen. Yhteiskunnan ja lainkin edessä olemme me, emmekä kaksi erillistä ihmistä, jotka vain hengailevat paljon keskenään. Lisäksi tuntuisi hassulta, jos mahdollinen tuleva jälkikasvumme saisi vain toisen vanhempansa sukunimen (vaikka olenkin kasvanut perheessä, jonka kotiovessa lukee kaksi nimeä. 

Toisekseen en ole missään vaiheessa kokenut mitään tarvetta pitää ns. tyttönimeäni loppuikääni. Sukunimeni on verrattain tavallinen: meitä on reilusti yli 10 000 Suomesta. Vaikkei tavallisuudessa tai nen-päätteisyydessä olekaan mitään varsinaista vikaa, en pistä pahakseni sitä, että avioliiton solmimisen yhteydessä saan sukunimen, joka löytyy nykyisin vain alle 60 henkilöltä. Rouviintumisen myötä tulen olemaan koko nimeltäni uniikki, ja kyllähän se tuntuu kivalta - olkoonkin vähän turhamaista. Lisäksi sulhon sukunimen harvinaisuus puoltaa tietysti sitä, ettemme ole harkinneetkaan minun sukunimeni valitsemista, sillä haluamme toki, että M:n sukunimi jatkaa eloaan meidän kauttamme (minun sukunimelleni on paljon enemmän hengissäpitäjiä).

Kolmanneksi voisin listata läjän merkityksettömämpiä, mutta kuitenkin taustalla päätökseemme vaikuttaneita syitä. Pidän siitä, että valitsemalla tulevan aviomieheni sukunimen noudatamme perinteistä tapaa. Mielestäni M:n sukunimi on kaunis, ja oma nimeni sopii siihen hyvin. Sukunimen vaihdos on myös yksi niistä konkreettisista muutoksista avioliittoon astuessamme, ja siinä on jotain kutkuttavan ihanaa. Ja niin, en keksi yhtään hyvää syytä sille, miksi en vaihtaisi nimeäni. Saanpahan hyvän syyn uusia esimerkiksi ajokortin ja opiskelijakorttini kuvat. ;)

Jotain tästä nimenvaihtoinnostuksestani kertoo ehkä se, että joskus keväämmällä treenailin tulevaisuutta varten uutta nimikirjoitustani sulhon sukunimellä varustettuna niin ahkerasti, että meinasin kaupan kassalla kuitteja allekirjoittaessani käyttää jo tuota tulevaa nimmariani! Jos nyt vielä kuitenkin sen vuoden malttaisin odottaa...

Photo booth meillekin?

Niin kuin jo aiemmin mainitsin, olen viime aikoina pyöritellyt mielessäni erilaisia tapoja hyötykäyttää juhlapaikkamme hallitsevinta visuaalista yksityiskohtaa, seinien mustavalkoraidallisuutta, muutenkin häissämme. Enpä kuitenkaan aiemmin tullut ajatelleeksi sitä, miten niistä varsinaisista seinistä voisi saada vielä enemmän iloa irti, kunnes nyt välähti:

Lähde

Meillähän olisi valmiina täydellinen photo booth -tausta! En ollut varsinaisesti suunnitellut meille photo boothia (taisin jopa vannoa, ettei sellaista meillä nähtäisi), mutta toisaalta, haluaisin erittäin mielelläni saada mahdollisimman monista vieraistamme kuvia, ja photo booth voisi olla hyvä tapa saada niitä! Suuren suosion saavuttaneet viiksi-, huuli- sunmuut propsit saisivat meillä jäädä hauskuudestaan huolimatta sivuun, mutta voisin kuvitella meille käyttöön esimerkiksi jonkin kauniin, suuren kehyksen antamaan ilmettä kuviin ja rentouttamaan kuvattavia. Tai ehkäpä liitutaulu, johon vieraat voisivat jättää ytimekkäitä viestejään? (Tehän tiedättekin jo rakkaudestani liitutauluihin...) Graafinen tausta voi kyllä olla itsessäänkin jo ihan tarpeeksi persoonallisuutta kuviin tuova elementti, joten välttämättä mitään ylimääräisiä härpäkkeitä ei edes kaivattaisi.

Kustannuksiltaanhan tällainen photo booth ei olisi mikään merkittävä kuluerä. Seinät tulevat talon puolesta, ja kuvaajaksi voisi tähän hommaan nakittaa jonkun kuvaustaitoisen ystävämme vieraiden joukosta. Erinäisiä valokuvauksen harrastajia onneksi löytyy useampiakin vieraslistalta... Lisäksi hääpaikaltamme löytyy varsinaisen juhlasalin yhteydestä, ainoastaan väliovien erottamana kabinettitila, jota voisi hyötykäyttää photo boothiin, jos sellaisen innostuisimme järjestämään.

Tehdäkö vai eikö tehdä? Toimiiko photo booth yleensä käytännössä vai jäävätkö vieraat paikoilleen istumaan vältellen kameraa kuin ruttoa?

Kirkko varattu!

Jes! Sain vihdoin soitettua seurakuntatoimistolle, ja nyt meillä on viimeinkin vihkikirkko ja -aika varattuina! Eipä ollut vielä lainkaan varauksia meidän hääpäivälle, joten pääsin valitsemaan parhaat päältä.

Kiitos eiliseen kirjoitukseen kommentoinneille! Teistä oli iso hyöty - varsinkin, kun armas sulhoni on tälläkin hetkellä kaivamassa poteroa jossain eteläsuomalaisessa metikössä, eikä siis pysty juurikaan takomaan järkeä allekirjoittaneen päähän. Päädyin siis lopultakin valitsemaan sen kello 15 meidän vihkiajaksi. Onpahan vähän myöhäisempi kuin se kaiketi perinteisin klo 14, mutta toisaalta ei liian myöhäinen niin, että hääjuhlallekin jää rauhassa aikaa. Ja toisaalta, jos nyt jotenkin kummasti haluaisimmekin myöhäisemmän vihkiajan, sen saisi todennäköisemmin muutettua tunnin myöhäisemmäksi kuin tehtyä muutoksen toiseen suuntaan.

Ai ai ai, tuntuu mahtavalta, että kaikkein tärkeimmät osaset meidän tulevasta hääpäivästä on nyt saatu loksautettua paikoilleen. Hurjasti on vielä tehtävää, suunniteltavaa ja fiilisteltävää, mutta näissä raameissa päästään takuuvarmasti naimisiin ja saadaan toivottavasti ikimuistoinen hääpäivä.