He took my heart - so now I'm stealing his last name

Sukunimen muuttaminen tai muuttamatta jättäminen avioitumisen yhteydessä on varsin voimakkaita tunteita herättävä valinnan paikka. Meidän kohdallamme on alusta asti kuitenkin ollut selvää, että jos (ja sittemmin puhuttaessa kun) naimisiin päädytään, minä otan sulhaseni sukunimen. Kerroin myös useille ystävilleni kihlauksestamme sanoin "musta tulee rouva S!".

Lähde

Miksikö sitten haluan luopua omasta sukunimestäni vaihtaakseni sen sulhaseni sukunimeen? Olen sen verran monta kertaa saanut vastata näihin sukunimiuteluihin, että perustelut tulevat jo selkärangasta. Ensinnäkin haluan, että perheellämme on yhteinen sukunimi. Se on merkki sekä meille itsellemme että kaikille muille ympärillämme, että olemme yksikkö, pidämme yhtä ja olemme toinen toisillemme se kaikkein läheisin ihminen. Yhteiskunnan ja lainkin edessä olemme me, emmekä kaksi erillistä ihmistä, jotka vain hengailevat paljon keskenään. Lisäksi tuntuisi hassulta, jos mahdollinen tuleva jälkikasvumme saisi vain toisen vanhempansa sukunimen (vaikka olenkin kasvanut perheessä, jonka kotiovessa lukee kaksi nimeä. 

Toisekseen en ole missään vaiheessa kokenut mitään tarvetta pitää ns. tyttönimeäni loppuikääni. Sukunimeni on verrattain tavallinen: meitä on reilusti yli 10 000 Suomesta. Vaikkei tavallisuudessa tai nen-päätteisyydessä olekaan mitään varsinaista vikaa, en pistä pahakseni sitä, että avioliiton solmimisen yhteydessä saan sukunimen, joka löytyy nykyisin vain alle 60 henkilöltä. Rouviintumisen myötä tulen olemaan koko nimeltäni uniikki, ja kyllähän se tuntuu kivalta - olkoonkin vähän turhamaista. Lisäksi sulhon sukunimen harvinaisuus puoltaa tietysti sitä, ettemme ole harkinneetkaan minun sukunimeni valitsemista, sillä haluamme toki, että M:n sukunimi jatkaa eloaan meidän kauttamme (minun sukunimelleni on paljon enemmän hengissäpitäjiä).

Kolmanneksi voisin listata läjän merkityksettömämpiä, mutta kuitenkin taustalla päätökseemme vaikuttaneita syitä. Pidän siitä, että valitsemalla tulevan aviomieheni sukunimen noudatamme perinteistä tapaa. Mielestäni M:n sukunimi on kaunis, ja oma nimeni sopii siihen hyvin. Sukunimen vaihdos on myös yksi niistä konkreettisista muutoksista avioliittoon astuessamme, ja siinä on jotain kutkuttavan ihanaa. Ja niin, en keksi yhtään hyvää syytä sille, miksi en vaihtaisi nimeäni. Saanpahan hyvän syyn uusia esimerkiksi ajokortin ja opiskelijakorttini kuvat. ;)

Jotain tästä nimenvaihtoinnostuksestani kertoo ehkä se, että joskus keväämmällä treenailin tulevaisuutta varten uutta nimikirjoitustani sulhon sukunimellä varustettuna niin ahkerasti, että meinasin kaupan kassalla kuitteja allekirjoittaessani käyttää jo tuota tulevaa nimmariani! Jos nyt vielä kuitenkin sen vuoden malttaisin odottaa...