Sivut

24. toukokuuta 2013

Illan elokuva

Pikavinkkinä sinne ruudun toisellekin puolen: jos perjantai-illassasi on elokuvan mentävä aukko, vaihda televisio Nelosen puolelle klo 22. Tuolloin ohjelmistossa on Wedding Daze - Sokkohäät vuodelta 2006. Kyseistä rainaa en olekaan vielä nähnyt, joten se saa tänään luvan sopia muuttojärjestelyiden (sunnuntaina vihdoin virallisesti yhteiseen kotiin!) ja tenttiin lukemisen aiheuttaman stressin purkamiseen. Pikaisen googlailun perusteella luvassa tuskin on mikään Oscar-tasoinen elokuvakokemus, mutta se toisinaan sallittakoon.

Lähde
Itse asiassa kuulun niihin naisiin, jotka voivat katsoa loputtomasti melko suuren määrän romanttisia komedioita kyllästymättä. Hömpän, huumorin, harmittomuuden, ihmissuhteiden ja usein hyvinkin ennalta arvattavien juonenkäänteiden yhdistelmään luotan varsinkin niinä iltoina, kun rakas sulhoni ei ole maisemissa (paremmalle puoliskolleni kun kelpaavat paremmin oikeastaan kaikki muut elokuvat kuin romcomit) ja kaipaan kunnon aivot narikkaan -tyylistä ajanvietettä. Eipähän haittaa, jos kuorsaa kuola poskella ottaa hienostuneet kauneusunet sohvalla kesken elokuvan, sillä juonen monimutkaisuudella tai arvaamattomuudella ei yleensä tällaisissa elokuvissa päästä hifistelemään.

2 kommenttia:

  1. Tää leffa oli niin överihuono, etten kestä :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, niin oli :D mut mitäpä voikaan odottaa, kun messissä on useampikin American pie -leffojen "tähti"... :D

      Poista