Sivut

2. lokakuuta 2013

11-haaste

Minäkin tulin haastetuksi hääblogeja kiertävään 11 kysymyksen haasteeseen. Vaimomatskua-blogin M, Vihdoin sanon tahdon -blogin White Orchid, Lost in Weddings -blogin Ellinen ja Hääideoita-blogin Amanda P heittivät kukin haasteen meikäläiselle, ja pitihän haasteeseen tietenkin vastata. Tästä tuli varsinainen romaani, koettakaa kestää! Tiivistäminen ei kuulu vahvuuksiini.

Jos jollekin nyt vielä on tämä 
haaste tuntematon, kerrataan säännöt lyhyesti: haasteen saanut kertoo 11 faktaa itsestään, vastaa haastajan esittämiin 11 kysymykseen ja haastaa itse mukaan 11 bloggaajaa vastaamaan uusiin kysymyksiin. Taidan jättää haasteen kuitenkin levittämättä, sillä viimeisen viikon aikana suunnilleen kaikki esimerkiksi sivupalkistani löytyvät blogit ovat jo haastetuiksi päässeet.

Faktoja minusta (= ehdottomasti vaikein osuus haasteesta!)

1. Olen 160,5 cm pätkä. Muuten ihan mukavaa, mutta esimerkiksi verhojen ripustaminen tai kattolampun asentaminen tuottavat lieviä ongelmia...
2. Rakastan suklaata. Intohimoisesti. Morsiusdieettiviritelmät tykkäävät.
3. Olen koukussa asuntoilmoituksiin. Olipa sitten kyse omasta tai jonkun toisen tarpeesta tai ihan vain mielenkiinnosta, rakastan selailla asuntoilmoituksia ja vertailla esimerkiksi eri kaupunkien tarjontaa keskenään. Tämä tapa on kehittynyt jo varmaan 10 vuotta sitten.
4. Yksi mielestäni kauneimpia asioita, joita ihmiselle voi sanoa, on "Keitetäänkö kahvit?".
5. Minulla on yksi sisarus: minua pari vuotta nuorempi pikkuveli.
6. Lapsena unelma-ammattieni listalla komeili haave karjakoksi päätymisestä.
7. Kuvittelen hämmentävän usein olevani vuoden vanhempi kuin kulloinkin olenkaan.
8. En ole mitenkään erityisen kätevä käsistäni, mutta rakastan neulomista.
9. Puran stressiä parhaiten soittamalla pianoa. En tajua, miten olen pärjännyt jo neljä vuotta ilman pianoa kodissani.
10. Torkutan nykyään herätyskelloani aamuisin ihan liian monta kertaa - lukuuottamatta aamuja, jolloin on pakko mennä töihin järkyttävän aikaisin.
11. Teen jokaiselle vuodenajalle vuosittain oman soittolistan Spotify-tililleni. Tämän syksyn listalta löytyy muun muassa Ed Sheerania, Birdyä ja Eva & Manu -duoa.


Amanda P:n kysymykset:
1. Millä perusteella valitsit kaason/kaasot?  

Kaasot olin valinnut jo ennen kosintaa - itse asiassa keskustelimme hääapujen valinnoista myös M:n kanssa jo reippaasti ennen kosintaa. Tiesin haluavani useamman kuin yhden kaason, sillä tarvitsen rinnalleni muutaman järjen äänen, jotka pitävät minut aisoissa - ja toisaalta jaksavat myös fiilistellä kanssani kaikkea sitä ihanaa, mitä avioituminen ja häät tuovat tullessaan. Molemmat kaasoni kuuluvat rakkaimpiin ystäviini, jotka tuntevat minut hyvin ja ovat seuranneet minun ja M:n eloa kauan. Eikä yhtään haitannut, että molemmat kaasoni jaksavat intoilla häähömpästä vähintään yhtä paljon kuin minä.
2. Onko sulhasesi osallistunut hääjärjestelyihin?
On, tietenkin! Kyse on kuitenkin meidän, ei minun, ju
hlasta! M viettää suurimman osan häiden järjestelyajasta armeijan harmaissa, joten luonnollisesti suurin vastuu järjestelyistä on minulla, mutta toki sulho kertoo mielipiteensä kaikkeen, mikä häntä häissä kiinnostaa. Esimerkiksi juhlapaikkoja käytiin tarkastamassa yhdessä, ja valinta sen suhteen tuli todella helposti yhteisellä sävelellä.

3. Mikä värimaailma/teemaväri häihinne tulee?
Sen kun tietäisi! Tai siis, minä tiedän, sul
hon mielipiteestä en ole vielä varma. Näillä näkymin mustavalkoisuuden lisäksi meidän häissä käytetään hyväksi puuterisävyjä ja tummaa sinistä - väriyhdistelmää, josta kirjoittelin jo täällä.

4. Kuka ottaa valokuvia häissänne?
Valokuvaus on yksi murheenkryyneistäni. Arvomme vielä sen suhteen, pyydämmekö jotakin valokuvaustaitoista ystäväämme kuvaamaan häämme vai panostammeko ulkopuoliseen valokuvaajaan... Voi, ollapa rajaton budjetti!
5. Mikä on mielipiteesi hääleikeistä?
Less is more! Varsinaisia leikkejä ei meillä varmaan nä
hdä, mutta joitakin perinteisiä hääohjelmanumeroita saatetaan ottaa mukaan.
6. Kuinka isot häät järjestätte?
Vierasmäärämme asettuu suunnilleen 80 
henkilöön. Ei mitään valtavia bileitä, siis, muttei ihan niitä kaikkein pienimpiäkään. Juuri sopivasti meidän makuun!
7. Mikä on hyvän avioliiton salaisuus?
Mää olen avioeroperheen lapsi, joten mitään elämänviisauksia ikuisesta avioliitosta ei kodin perintönä ole tässä jaettavaksi.  Kysy siis uudestaan parinkymmenen vuoden päästä!
8. Miten aiotte tehdä häänne oman näköisiksi? 
Luotamme omaan makuumme kaikissa häihin liittyvissä valinnoissa. Eiköhän silloin tule meidän näköinen juhla ihan väistämättä.
9. Jos olet ollut joskus häissä vieraana, mikä on lempiosuutesi häissä?
 Mää rakastan kaikkea tunteilua! Erityisesti vihkiminen on aina suosikkini (olen aina se häävieras, joka alkaa kyynelehtiä jo morsiamen näyttäytyessä kirkossa ensimmäisen kerran), mutta hääjuhlissa pidän todella paljon myös puheista ja tietenkin siitä, kun saa seurata hääparin onnellisuutta.
10. Mainitse yksi ohjelmanumero/leikki, joka tullaan näkemään häissänne? 
M ilmoitti haluavansa ryöstön, joten eiköhän sellainen tavalla tai toisella sitten tulla järjestämään!
11. 3 suosikki blogiasi
Oi voi, liian vaikeita kysymyksiä, hääblogeja tulee luettua tällä hetkellä niin valtavan paljon! Ehkä kaikkein tiiviimmin vierailen kuitenkin niissä blogeissa, joiden kirjoittajat ovat avioitumassa hyvin lähellä meidän hääpäivää. Suunnittelu kun kulkee tällöin hyvin samassa tahdissa, ja on helppoa elää varsinkin niiden blogien hengessä mukana. Ainakin Lovefall, White & Knight ja aikaisemmin vihille ehtivistä varsinkin Unns:n Oh So Lovely - Wedding kuuluvat lemppareihin, mutta hurjastihan niitä löytyy muitakin!

M:n kysymykset:

1. Mikä hääjuhlassa on tärkeintä?

Se, että meistä tulee aviomies ja vaimo. Muulla on loppujen lopuksi hyvin vähän merkitystä. 
2. Miten valitsitte kaupungin hääjuhlallenne? 

Olemme molemmat kasvaneet Lahdessa ja siellä myös tapasimme, ihastuimme ja aloimme seurustella, joten valinta tuntui varsin helpolta. Näin myös saimme meille tärkeän kirkon vihkikirkoksi. Lisäksi suurin osa vieraistamme on ainakin alunperin samasta kaupungista, joten olisi ollut vähän hölmön tuntuista viettää häät josain muualla ja siten pakottaa lähes kaikki vieraat matkustamaan häitämme varten.
3. Mihin häiden osa-alueeseen panostatte eniten? Miksi? 

Ainakin taloudellisesti isoin panostus menee ruokaan. Uskon vakaasti, että hyvä ruoka, parempi mieli, ja siksi maukas, laadukas ruoka on meille tärkeä osa hääpäivää. Samoin juhlapaikkaa pohdittiin hartaasti ja siihen olemme halunneet panostaa.
4. Mihin häiden osa-alueeseen panostatte vähiten? Miksi? 

Veikkaisin, että vieraslahjoihin (jos sellaisia edes tulee) ja tienvarsikyltteihin. Kirjoittelen näistä myöhemmin tarkemmin!
5. Suurin inspiraation lähteesi? 

Oletan, että tässä tarkoitetaan hääinspiraatiota? :) Pinterest ja hääblogit ovat toimineet mitä oivallisimpina inspiraation lähteinä, mutta inspistä on tarttunut matkaan toki muualtakin. Varsinkin Pinterestiä pitää kyllä hehkuttaa, sillä pinnailun avulla omaa makua, häiden kokonaisilmettä ja hyviä ideoita on tosi helppo hahmottaa!
6. Miksi päädyit kirjoittamaan hääblogia?

Pitihän sitä jonkinlainen väylä kehittää kaiken tämän häähömpän purkamiseksi niin, että sulho ja kaikki lähipiirissä selviävät täysjärkisinä häihin! Olen ihan järkyttävän puhelias ja verrattain avoinkin, joten hääjutuista tulee helposti puhuttua liikaakin kaikkien lähelle sattuvien kanssa, joten blogin kautta saan edes vähän purettua tätä papupatamaista puhetulvaani tekstimuotoon. Pidän myös siitä, että blogin kautta saan itsekin pysyttyä kärryillä siitä, mitä olen suunnitellut ja missä mennään.
7. Aiotko yllättää sulhasen hääjuhlassa? Jos aiot, miten sen teet?

M tietää blogista ja saattaa toisinaan täälläkin vierailla, joten enhän mää voi mitään mahdollisia yllätyksiä paljastaa! Itse hääjuhlassa en kyllä aio mitään julkisia yllätyksiä kehittää, sillä saan yleensäkin olla niin paljon esillä, esiintymässä ja äänessä, että häissä haluan keskittyä kerrankin vain nauttimaan ja seuraamaan framille nousun sijaan. Ennen ja/tai jälkeen häiden voisin kyllä M:n jotenkin yllättää!
8. Millaista musiikkia hääjuhlassanne kuullaan?

Meille molemmille musiikki on tosi tärkeää, ja häissä musiikilla on iso merkitys tunnelman kehittämisen kannalta, joten tästä aiheessa luvassa vielä oma romaaninsa.
9. Tuleeko teille jonkinlaisia vieraslahjoja?

En tiedä! En ole kovin suuri vieraslahjojen fani, sillä usein ne tuntuvat häissä vähän teennäisiltä ja ennen kaikkea turhilta. Itse en ainakaan koskaan häävieraana ollessani ole kaivannut vieraslahjaa, mutta toisaalta olisihan se kiva tarjota vieraille jotain mukavaa "muistoksi" häistä ja kiitokseksi läsnäolosta meidän tärkeänä päivänä.
10. Teettekö jotain itse vai ostatteko kaiken valmiina?
Joitakin paperi- ja koristelujuttuja varmasti te
hdään itse, mutta mittakaava näiden suhteen on vasta selkiytymässä. En ole kovinkaan kätevä käsistäni perinteisten askartelujen suhteen, mutta toisaalta olihan se kiva, jos omin käsin voisi luoda jotain häihinkin.
11. Mikä olisi tärkein ohjeesi hääsuunnittelun alkumetreillä oleville morsiamille?
Luottakaa omaan makuunne ja ottakaa se sul
hokin mukaan suunnitteluun! Niin, ja älkää tehkö niin kuin minä tein.

White Orchidin kysymykset:


1.Onko suunnitelmat muuttuneet matkan varrella, jos on niin mitä ja miksi?

Ainakin hääpaikka tuli ihan puskista! Emme olleet osanneet edes ajatella koko paikkaa potentiaalisena hääjuhlapaikkana, mutta onneksi kävimmekin vilkaisemassa sitä ja rakastuimme heti.
2. Millainen hääkimppu?
Toivoisin saavani sekalaisen, melko rennosti sidotun ympyrämuotoisen kimpun. En edes aio suunnitella kimppuani kovinkaan tarkasti, vaan luotan perheemme luottofloristin ammattitaitoon ja makuun kuin kallioon.
3. Millainen hääkakku? Kerroksia ja koristuksia?
Minun mielestäni juustokakku, M:n mielestä perinteinen mansikkakermakakku. Tästä siis luvassa vielä useat keskustelut kotosalla. Selvinnee ensi vuoden puolella, kun alamme muutenkin suunnitella juhlapaikkamme kanssa menua.
4. Mitä häälahjaksi? 
Toivomme näillä näkymin pääasiassa lisäystä häämatkakassaamme. Teemme myös perinteisemmän lahjalistan, johon valikoimme kotoamme vielä puuttuvia hankintoja - tästäkin lisää myöhemmin!
5.Kuinka suuret häät tulossa?
Vastasinkin jo tähän aiemmin: noin 80 vierasta.
6. Oletko jo löytänyt mekkosi? Jos et, niin millaista etsit?
Voi, kuvittelin löytäneeni. Etsinnässä on siis melko simppeli, A-linjainen hääpuku, jonka helma saisi olla kunnolla laskeutuva ja "kevyt" - materiaaleista siis valikoimassa organa, sifonki ja tylli. Eikä laahusta! Kuitenkin tarkimmat kuvaukset saa selville vasta sitten, kun Sen Oikean saa ylleen vedettyä.
7. Muistatko milloin miehesi sanoi ensimmäisen kerran rakastavansa sinua? 
Siitä on niin järkyttävän kauan! Luulen muistavani, mutta en voi enää mennä vannomaan. (Meillä on M:n kanssa aika eriävät muistikuvat tästä, haha!) Jonkin aikaa olimme kuitenkin ehtineet jo seurustella, ennen kuin rakkaudentunnustuksia jaeltiin.
8. Lapsia häihin? 
Kyllä meidän vieraslistalta löytyvät vieraidemme lapsetkin. Vieraslistalle mahtuneista ystävistämme vain kahdella pariskunnalla on (ellei joku vielä innostu lisääntymään pikaisesti) lapsia, eikä suvuissammekaan ole häidemme aikaan juurikaan pieniä immeisiä, joten lapset mahtuvat vallan hyvin mukaan.
9. Mielipiteesi hääleikeistä? Löytyykö häistänne jotain leikkejä?
Vähemmän on enemmän! Liikaa ohjelmaa emme halua, mutta joitakin hauskoja ohjelmanumeroita on varmasti luvassa. Ei hääparin tai vieraiden nolausta eikä vieraiden pakottamista mukaan, mutta esimerkiksi hääbingo ja/tai tietovisa hääparista tullaan varmaan näkemään.
10. Kappale, jolla on teille merkitystä?
Ainakin mulle tämä Anna Puun biisi kolahtaa kovaa - M:n valinta vois olla hyvinkin erilainen:

11. Häämatka?  

Toiveissa olisi päästä heti häiden jälkeen lähtemään reissuun vielä hetkeksi pakoon arkea. Pahin matkakuume taitaa tällä hetkellä kohdistua Välimeren suuntaan, mutta katsotaan nyt, mitä keksitään ja minne rahkeet riittävät. Mihinkään ihan kaukomaille ei olla suunniteltu reissaavamme tuoreena avioparina.

Ellisen kysymykset:


1.  Tarkoittiko kihlauksenne automaattisesti häitä vuoden päästä, vai miten itse hääpäivästä sovittiin?
Kihlaus tarkoitti ehdottomasti sitä, että häiden ajankohta (noin kuukauden tarkkuudella) päätetään saman tien. Varsinaisen hääpäivän määritteli oikeastaan meidän mieltymystemme ja toiveidemme lisäksi valitsemamme juhlapaikan ja vihkikirkon varaustilanne - tämä siis tapahtui vasta muutamia kuukausia häiden jälkeen.
2.  Mikä on se "jotain vanhaa", vai onko sitä?
Olen vähän suunnitellut käyttäväni kirpparilta vuosi sitten löytämiäni korkokenkiäni - jotka tosin eivät vielä ole kovin paljoa saaneet vielä käyttöä, joten vanhuudesta voi olla montaa mieltä. Toivoisin saavani esimerkiksi vanhoja koruja käyttööni. Täytyykin mennä isoäitien koruvarastoja tarkastelemaan jossain vaiheessa!
3. Arvostatko enemmän kalliita suunnitelija pukuja kuin halvempia esim. liikeen oman malliston pukuja ja miksi?
Puvun merkillä tai tekijällä ei todellakaan ole merkitystä - tärkeämpää on se, että puku istuu ja tuntuu omalta. Hinnalla tietysti siinä mielessä on merkitystä, että budjettimme ei ole rajaton.
4. Kun valitsitte/valitsit kihlasormuksenne, ajattelitteko jo silloin tulevaa vihkisormusta?
En mää sitä valinnut! Oltiin toki puhuttu sormusmieltymyksistämme jo kauan ennen kihloja, mutta totesin jo joskus aikoja sitten, että koska M saa joskus kosia, saa hän myös valita sormuksen - minun mielipiteitäni kuunnellen tai ei. En itse asiassa tiedä, oliko M:llä joku ajatus kihloja ostaessaan vihkisormuksenikin varalle, mutta minulla ei tosiaan ollut aavistustakaan edes tästä ensimmäisen sormuksen ulkomuodosta!
5. Ranskalainen  manikyyri vai värilliset kynnet? 
Värilliset kynnet, todellakin! Olo on alaston ja orpo ilman värillistä kynsilakkaa, ja varsinkin punalakkoja onkin kulunut viimeisten vuosien aikana pullo jos toinenkin. Enköhän hääpäivänäkin lakkaa kynteni punaisiksi.
6. Vintage korut halvoilla kivillä, kyllä vai ei ja miksi? 
Miksei! Ulkonäöllä on koruissa minulle enemmän merkitystä kuin hinnalla, mutta eniten panostaisin hinta-laatu-suhteeseen eli siihen, että korut kestäisivät aikaakin.
7. Onko budjettinne ollut alusta asti selvillä ja onko se muuttunut vai pysynyt samana?
Budjetti oli oikeastaan se ensimmäinen varsinainen hääsuunnittelun vaihe, ja kyllä siinä vielä ainakin on pysytty. Toki vielä paljon on lyömättä lukkoon!
8. Mieleenpainuvin huono asia vierailemissanne häissä?
Henkilökohtaisesti en pidä siitä, jos häät villiintyvät liian pahaksi viinalla läträämiseksi. Juhlia saa ja hauskaa tietenkin pidetään, mutta itkuiset känniavautumiset voisi jättää häiden ulkopuolelle.
9. Mieleenpainuvin hyvä asia vierailemissanne häissä?
Kaikki tunteelliset hetket on parhaita! Vihkimistilaisuudet tietysti kokonaisuudessaan kolahtavat tähän tyttöön, samoin sydämestä lausutut puheet hääjuhlassa.
10. Jos saisit valita ihan minkälaisen tahansa miljöön potrettikuviinne huolimatta käytännön järjestelyistä, aamusumusta täysikuuhun, mikä se olisi?Itse asiassa haaveilen vieläkin auringonlaskukuvista järven rannalta ja kuvista hämärän/pimeän laskeuduttua, kun kaupungin valot syttyvät. Ei vaan onnistu meidän lopullisella juhlapaikkavalinnalla, mutta ehkä selviän tästä menetyksestä. ;)
11. Liitutaulu vai vanha ikkuna?
No liitutaulu! Vanhat ikkunatkin on superkauniita, mutta meidän häiden fiilikseen liitutaulut sopivat mitä mainioimmin.

3 kommenttia:

  1. Voi apua, olin kokonaan unohtanut känniavautumisten mahdollisuuden häissä :D nyt alko huolettaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D harvemmin kai niitä kuitenkaan häissä nähdään, yleensä immeiset osaa (ainakin mun hääkokemusten mukaan) kyllä käyttäytyä häissä. :) ja ravintolahäissä nyt tuskin näkyy mitään ihan järkyttäviä ylilyöntejä, kun alkoholijuomat ei loppuillasta oo ilmaisia, se varmaan kuitenkin hidastaa ja rajoittaa sitä alkoholin liiallista kittaamista :)

      Poista
    2. totta tuokin. ;) pitää toivoa et kaikelta ylimääräiseltä draamalta vältytään ;)

      Poista