Sivut

20. syyskuuta 2013

Metsästysreissun satoa

Ensimmäiset sovittelusessiot häämekon metsästysurakassa on nyt suoritettu. Fiilis on kupliva, onnellinen ja seesteinen, vaikka samaan aikaan pää on ihan sekaisin.

Eilisellä sovittelukierroksellamme tarkastimme kahden tamperelaisliikkeen hääpukuvalikoimat melko lailla läpikotaisin. Ensimmäisessä kohteessamme, Morsiusgalleriassa, sovituskoppiin kannettiin iso läjä mitä erilaisimpia pukuja, jotta saataisiin selville, millainen malli tälle ruholle sulokkaalle olemukselle parhaiten sopisi. Aika pian kävi ilmi, että kaikki ennakkoajatukset saisi heittää ainakin jossain määrin romukoppaan. Esimerkiksi valkoisen sävyn, hihojen ja pitsin suhteen sain huomata olleeni melkolailla väärässä . Toisaalta ihan muutamien pukujen sovituksen jälkeen löydettiin jo aika selvät sävelet sen suhteen, mitä oikeasti hääpuvultani haen. Toisessa metsästysreissumme kohteessa, Ojakadun Lavemilla, osasimmekin jo nopeasti kertoa, millaista etsimme ja mitä on ihan turha enää edes kokeilla.

Kaiken kaikkiaan oli i-ha-na iltapäivä. Jakaisin hurjan mielelläni teidän kanssa joitakin kuvia eiliseltä, mutta parempi puoliskoni saattaa toisinaan käydä vilkaisemassa täälläkin höpinöitäni, enkä halua hänen näkevän yhtäkään hääpukua ylläni ennen kuin vasta matkalla alttarille. Ymmärrätte varmaan!

Ja niin, löytyihän sieltä kaikkien niiden valkoisten unelmien keskeltä yksi ihanuus, joka jäi kirkkaasti mieleen. Yksinkertaista, organzaista, minun oloista. Ja vielä useita satasia alennuksessa. Vielä en kuitenkaan uskaltanut napata mekkoa kanssani kotiin, vaan pohdinnat vielä jatkuvat. Joka tapauksessa tuli sellainen olo, että mekon löytäminen onnistuneekin helpommin kuin olin ajatellut. Hyvä ensikosketus hääpukujen maailmaan, siis.

18 kommenttia:

  1. Ihanaa organzaa! Omassa puvussani oli unelmankevyt organzakerros kevyen morsiussatiinin päällä ja tykkäsin paljon. Pelkkä morsiussatiini näytti tönköltä päälläni, mutta tämä oli niiiiiin ihana. Organzakaan ei ole se kaikkein yleisin kangas hääpuvuissa, joten jännityksellä odotan millaisen valitset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Organza ON ihanaa! Ja muistan kyllä sun hääpuvun (haha, miten niin oon lukenut hääblogeja jo vähän turhan paljon ennen kihlautumista? :D), se oli kyllä tosi kaunis! Materiaalit olikin yks eilisen tärkeimmistä havainnoista: satiini, tafti tai esimerkiksi kovin massiviiset pitsipinnat ei vaan näytä tai tunnu omilta. Sen sijaan kaikki parhaat puvut oli päältä läpikuultavampia ja kevyempiä kankaita, niin kuin just organzaa ja sifonkia. Niillä siis varmasti mennään, olipa sitten Se Oikea Mekko tuo mieleeni jäänyt tai jokin ihan muu. :)

      Poista
  2. Ihanaa, että sinulle jäi noin hyvä fiilis! Mukava seurata näin rauhallista ja silti innostunutta hääpuvun etsintää!

    VastaaPoista
  3. Mihin aikaan mahdoit olla Morsiusgalleriassa? Olimme siellä nimittäin myöskin eilen yhden kaasoni ja mammani kanssa! En vaan yhtään huomannut katsella, keitä viereisissä sovituskopeissa oli, kyllä niissä koko ajan joku oli sovittelemassa. : )

    Olin itsekin ihka ensimmäistä kertaa mekonmetsästysreissulla, ja ihan selvät sävelet jäi minullekin saman tien. Nyt tiedän mitä en ainakaan halua ja mikä näyttää hyvältä. En olisi ikinä uskonut, että homma hoituu näin helposti! Yksi tietty puku pyörii mielessäni edelleen pitkien unienkin jälkeen, mutta käyn kuitenkin vielä maanantaina Lavemilla ja Zazabellassa tsekkaamassa annin. Mitä tykkästi Lavemin tarjonnasta ja palvelusta?

    Hihhih, mekin napsittiin kymmenittäin kuvia eilen, mutta eihän niitä tuonne blogiin voi laittaa, vaikka kuinka mieli tekisi! Se sulho kun sattuu aina välillä eksymään uteliaisuudessaan blogin puolelle ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin kahden-kolmen tienoilla siellä - osuttiinko samaan aikaan siis? :D kieltämättä ei pahemmin tullut katseltua ympärilleen, ne hääpuvut vei kaiken huomion kyllä kokonaan.

      Selvästikin ne Morsiusgallerian henkilökunnan naiset osaavat hommansa, kun niin hyvin sai kartoitettua kertakäynnillä jo ne oikeat omat mieltymyksensä. Oli kyllä kaikin puolin onnistunut käyntikokemus siellä! :) Lavemissakin oli varsin ystävällistä palvelua ja kauniita pukuja, mutta loppujen lopuksi sovitin siellä vähemmän pukuja, koska osasin jo sanoa niin suuresta osasta heidän valikoimaa, että ei kiitos. Lavemin nykyiset tilat on vielä verrattain ahtaat (ovat pian muuttamassa uusiin, laajempiin tiloihin), joten siellä on vähän hankalampi itse etsiskellä pukuja, mutta toisaalta jos osaa sanoa, mitä kaipaa, niin henkilökunta kyllä etsii sieltä kuvauksiin sopivat mekot nopeasti tarjolle. Se on ehkä isoin harmi, että heillä ei saa valokuvata. Mutta siis ehdottomasti kannattaa heidänkin tarjontansa käydä katsomassa varsinkin, jos satiinia tai pitsiä kaipaa pukuunsa! Nyt oli vielä alennuksetkin koko myymälässä, jos en ihan väärin käsittänyt... :)

      Mullekin jäi se yksi ihanin puku mieleen nimenomaan Morsiusgalleriassa. -40% vielä ensi viikon, nyt vaan pitäis jotenkin osata päättää, että uskaltaisinko sitoutua jo siihen vai jatketaanko etsintöjä :D

      Poista
    2. Heh, voi hyvinkin olla! Me tultiin nimittäin hiukan ennen kolmea : )
      Olin kyllä myös tosi tyytyväinen saamaani palveluun. Sain ensin itsenäisesti katsella pukuja, joista palvellut myyjä sitten muodosti jonkinlaisen kuvan itselleen ja toi aina pari uutta pukua kerrallaan ja ehdotti muitakin, koska sanoin olevani avoimin mielin liikkeellä. Kyseli aina, mistä puvuissa tykkäsin, mikä ei miellyttänyt ja ehdotteli jokaisen puvun kohdalla, miten sitä halutessaan saisi muokattua. Taidettiin kaksikin tuntia siellä sovitella, mutta myyjän kärsivällisyys ja asiallinen työote oli ja pysyi : ) Saas nähdä, millaisiin ihanuuksiin törmään maanantaina. Nyt on ehkä jo selkeämpi kuva olemassa, jonka perään voi kysellä. Ja jos ei maanantaina mitään superduperpukua ilmaannu, niin taidan käydä hakemassa sen eilisen MG:stä, kun oli niin komeat alennukset.. : D

      Poista
    3. Olittekote siinä kulmassa, tavallaan perimmäisessä sovituskopissa siellä morsiuspukujen puolella? Kaasolla joku järkkäri kourassa (muistelen suljinäänen napsuneen melko tiiviisti :D)?

      Poista
    4. Jos niitä koppeja oli kolme, niin oltiin siinä keskimmäisessä. Mutta tuo mainitsemasi porukka taisi olla siinä vieressä ja vielä meidänkin kanssa samaan aikaan sovittelemassa, ainakin kamera oli kovassa käytössä, heh. Napsnaps. Meillä oli vain puhelimen kamera mukana ja käytössä : ) Jokos olet tehnyt mekkopäätöksiä? ; )

      Poista
    5. Niitä oli varmaan neljä? Jolloin te olitte siinä toisessa ovelta päin tultaessa ja me kolmannessa, kameraporukka ihan siellä nurkassa "neljännessä" kopissa :D

      Oon tehnyt juu mekkopäätöksiä! Raporttia luvassa heti huomenna (tai oikeastaan tänään, kun päivämäärää katsotaan :D)!

      Poista
  4. Hienoa, että jäi poisiitviset fiilikset sovitteluista. Onhan se sellaista prinsessahommaa ^^ <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä juuri! Pitäis kyllä varmaan tulla Helsinkiinkin katselemaan sikäläisiä vaihtoehtoja :)

      Poista
  5. Heh, tämäkin hengaili torstaina morsiusgalleriassa. Valitettavasti kuulemma vaan kato oli käynyt sen tyylisissä puvuissa mitä minä etsin. Mutta ideaa vähän sai :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellähän on ollut kunnolla blogimaailmasta "tuttuja"! :D Hauska sattuma. Toivottavasti sunkin mekko löytyy pian!

      Poista
  6. Ooh, ihanaa että mieleisiä pukuja löytyi (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä positiivinen yllätys se, miten paljon oikeasti kivoja mekkoja jo löytyi!

      Poista
  7. täällä odotellaan jo innolla että minkälainen puku sinne kaappiin päätyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Into on siis molemminpuoleinen :D Aijai, se sun valitsema puku oli kyllä TODELLA kaunis!

      Poista