Sivut

19. syyskuuta 2013

Perhosia vatsassa

Nyt vähän jännittää. Tämän päivän tärkeimpänä kalenterimerkintänä on jotain jo kauan odotettua ja suunniteltua: Operaatio Sen Oikean Mekon Metsästys alkaa! Aamun luennon jälkeen nappaan molemmat kaasoni (joista toinen tulee Helsingistä saakka! Kiitoskiitoskiitos, S!) mukaani ja matkamme johtaa kahteen hääpukuliikkeeseen, joihin meillä on varattuna sovitusajat iltapäivälle.  Varsinkin tälle ihkaensimmäiselle sovitusreissulleni halusin mukaani nimenomaan kaksi ihanaa kaasoani, en enempää enkä vähempää tukijoukkoja. Tarvitsen apusilmikseni muutaman totuuden torven, jotka tietävät makuni ja joiden arvostelukykyyn luotan kuin kallioon. Toisaalta olen myös katsonut tarpeeksi paljon jenkkisarjoja (varsinaisia Totuuden lähteitä, tietenkin) tietääkseni, että liian suuri makutuomarien joukko voisi vain sekoittaa pakkaa liikaa. Kolmen neidon tehotiiminä liikenteeseen, siis.

Lähde
En meinaa pysyä pöksyissäni, sillä vatsassa lepottaa tuhatkunta perhosta ja mielessä pyörii ainoastaan hattarainen intoilu, jännitys ja valtava läjä inspiraatiokuvia häämekoista. Vaikka meidän kihlautumisesta on aikaa jo yli puoli vuotta, tuntuu hullulta, että se aika monen tytön haaveilema päivä, kun saan ensimmäistä kertaa sovittaa ylleni hääpukuja, on nyt täällä. Iik, ihanaa! Ja samaan aikaan kamalan jännittävää. Raportointia metsästysreissumme kulusta on tietenkin luvassa täällä blogin puolella mahdollisimman pian.

6 kommenttia:

  1. Mukavaa päivää! Täällä myös odotellaan jännityksellä päivänne saldoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haha, jännitystä ilmassa siis monessa suunnassa ;) Enköhän viimeistään huomenna saa raportoitua päivän fiiliksistä, toivottavasti jo tänään!

      Poista
  2. Ihanaa päivää! Toivottavasti unelmien puku löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli kyllä kaikin puolin onnistunut reissu, vaikkei vielä mekkoa vaatehuoneessa roikukaan!

      Poista
  3. Toivottavasti mieleisiä pukuja löytyi (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä :) Oih, löytyihän niitä ihania!

      Poista