Sivut

24. kesäkuuta 2013

Edistystä!

Jes! Vihdoinkin on tullut se aika, että pääsemme katsastamaan niitä potentiaalisia hääjuhlapaikkoja. Sähköposteja on jo lähetelty useampaankin paikkaan (nopeimmat ovat ehtineet jo vastatakin!), ja suunnilleen viikon päästä mennään paikan päälle Lahteen. Monessa potentiaalisessa juhlapaikassa on tullut vierailtua toki aiemminkin (ei tuo vanha kotikaupunkimme nyt niin kovin suuri ole...), mutta visiiteistä on jo vuosia, ja näin hääjärjestelyjä tehtäessä tulee tietysti katsottua paikkoja ihan eri silmin kuin aiemmin.

Samalla kun sulho on omalla koneellaan naputellut viimeisiä töitään yliopistojuttujaan, olen istunut vieressä omalla koneellani käyttäen lukemattomia tunteja googlaillen vaihtoehtoisia hääpaikkoja ja aiemmin avioituneiden kokemuksia niistä. Vähän kyllä ihmetyttää, miten huonosti osa päijäthämäläisistä juhlapaikoista on hoitanut nettisivunsa ja muun internetissä toteutettavan markkinointinsa. Jotenkin sitä olettaisi, että 2010-luvulla olisi itsestäänselvyys, että juhlapaikoilla olisi toimivat kotisivut, joilta löytyisi mm. kuvia sisältä ja ulkoa, mahdollisesti jopa pohjapiirrustus ja ennen kaikkea ajantasaiset yhteystiedot. Näin ei kuitenkaan kaikkien kohdalla todellakaan ole. No, onneksi tässä morsiamessa on vähän stalkkerin vikaa, ja jostain olen kuitenkin löytänyt tarvitsemani tiedot kaikista haluamistamme paikoista.

Ihmeellisesti vatsan pohjalle on ilmestynyt jostain läjä perhosia, kun hääjärjestelyt ovat ottaneet kauan kaivattuja kunnollisia ensiaskeleita. Häiden läheneminen on aiempaa konkreettisempaa, mikä on ihanaa, mutta samalla hurjaa. Ensi viikolla luvassa siis takuuvarmasti tarkempia tunnelmia hääpaikan metsästyksestä!

Mutta mitä kaikkea potentiaalisista juhlapaikoista pitäisi osata kysellä ennen varauksiin etenemistä?

1 kommentti:

  1. Heitä mua sähköpostilla [rusetti(at)pirteapaketti.fi] niin laitan sulle pienen listan niistä asioista joita me olemme ajatelleet huomionarvoisiksi juhlapaikkaa mietittäessä.

    VastaaPoista