Sivut

28. elokuuta 2013

Pitäis tehdä -lista

Häähumuun on aina mahtavaa paeta silloin, kun arkiset jutut tuntuvat tylsiltä ja puuduttavilta. Tällainen hetki oli taas eilen, kun istuin yliopistolla tavaamassa rutikuivaa tenttikirjaa. Pitihän sitä antaa aivosoluille aina välillä hetki lepoa, joten pänttäämisen lomassa kasasin kalenterin taakse (ainakin toivottavasti) kattavan to do -listan kaikista häihin liittyvistä järjestelyistä. Ja tadaa - johan kulki taas lukeminenkin paremmin!

Kirjasin tuon to do -litanian tänne bloginkin puolelle (klik), joten jos jotakuta jostain kumman syystä kiinnostaa seurata, missä vaiheessa meidän hääjärjestelyt tällä hetkellä ovat, voi yläpalkista jatkossa käydä tsekkaamassa tilanteen. 

Aikaa juhliin on tällä hetkellä siis himpun alle vuosi, ja paljon on vielä tekemättä, vaikka ne kaikkein suurimmat tekijät onkin jo lyöty lukkoon. Suunnitelmat ovat onneksi jo suhteellisen pitkällä, enkä siksi jaksa olla lainkaan huolissani siitä, ettemmekö saisi kaikkea järjesteltyä. Olen myös tarkoituksella toppuutellut itseäni hääjärjestelyjen suhteen, sillä kun meillä on melko tasan 1,5 vuotta kihlojen ja häiden välissä, voisin helposti innostua liikaa, ostella läjän kaikkea ihanaa ja todeta ensi vuoden puolella, että haluammekin häiltämme jotain ihan muuta. Todistetusti ihanat häät saa järjesteltyä alle puolessakin vuodessa, joten tässä vaiheessa keskityn halkeamaan kärsimättömyydestä vielä tiukkaakin tiukempaan suunnitteluun. Niinhän se vanha kansakin kai puhuu aina hyvin suunnitellun puolesta..

4 kommenttia:

  1. Itse perustelen varhaista hössötystäni ja haluani saada hommat jo nyt hoidetuksi, että onpahan hyvin suunniteltu... Ja noh, saattaa huono stressinsietokykykin asiaan vaikuttaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aikaisin suunnittelu ja asioiden hoitaminen on varmasi toimiva ratkaisu! Ei tuu sitten viime hetken paniikkeja :D

      Poista
  2. Ah, tuollainen tehtävälista pitäisi myös oman blogin kylkeen rustata. Josko sitä viikonloppuna sitä sitten ahkeroisi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottaa kyllä kokonaisuuden hahmottamista, kun on kaikki tehtävät jutut kirjattuna samaan paikkaan!

      Poista