Sivut

7. elokuuta 2013

Lisää häämatkahaaveita

Lämpöä, aurinkoa, hyvää ruokaa ja juomaa, rentoa ilmapiiriä, kauniita (pikku?)kaupunkeja, mielenkiintoisia retkikohteita, upeita maisemia, hengen salpaavia auringonlaskuja... Kieltämättä kaikki tuo kuulostaisi i-ha-nal-ta - varsinkin, kun on kyse häämatkasta. Siksipä haaveet häämatkakohteesta karkailevat yhä useammin ja useammin Välimerelle.

Erityisesti tällä hetkellä kiinnostuksen kohteenamme on Kreikan saaristo. Minä olen lapsena reissannut Kreikan saaristossa ainakin Korfulla ja Kreetalla, kun taas sulhoni puolestaan on perheineen matkannut mantereen puolella. Molempien matkoista on kuitenkin vuosikausia aikaa, eikä perhelomalla koskaan tule koettua samoja asioita kuin pariskuntareissuilla. Kaiken lisäksi saaria Kreikalla riittää tutkailtavaksi enemmänkin kuin tarpeeksi, joten olemme onnistuneet löytämään useitakin mielenkiintoisia kohteita jo pikaisella kohtalaisella googlailulla ja matkatoimistojen tarjonnan selailulla.

Lähde
Kreikassa viehättää mahdollisuus rentouttavaan lomaan auringossa verrattain lyhyen (ja siedettävän hintaisen) lentomatkan päässä. Eri saarilta löytyisi paljon nähtävää niin historian, kulttuurin kuin luonnonkin osa-alueilta. Päivät voisi käyttää erilaisten aktiviteettien, retkien tai ihan vain rentoilun ja elämän fiilistelyn parissa, ja iltaisin syödä pienissä ravintoloissa Välimeren maukkaita antimia. Ah, kreikkalainen ruoka... Illallisen päätteeksi kävely rannalla auringon laskettua paljain jaloin kotihotellille. Mitä enemmän tätä pohdiskelen, sitä paremmalta koko ajatus Kreikasta häämatkakohteena alkaa houkutella.

Lähde
Toki tässäkin vaihtoehdossa on omat miinuksensa. Elokuu, johon meidänkin häämatkamme on sijoittumassa, on juuri vilkkainta turistiaikaa koko Välimerellä. Kreikan saaristo ja varsinkin Santorini on vuosia ollut suosittu nimenomaan häämatkakohteena, joten täydellistä omaa rauhaa ei varmastikaan meidän ajankohtanamme saisi. Sesonkiin osuminen aiheuttaa toki myös sen, että muun muassa hotellihuoneista ja lennoista saa maksaa enemmän kuin muuhun aikaan vuodesta. Niin, ja onhan aina takaraivossa sekin ajatus, että pitäisikö sittenkin lentää jonnekin Tyynen valtameren paratiisisaarelle, jonne ei ehkä myöhemmin enää tulisi lähdettyä välimatkan ja kalleuden takia. Ja löytyyhän Välimereltäkin lukuisia muitakin ihania, henkeäsalpaavan upeita kohteita häämatkaa ajatellen (kuten esimerkiksi Kroatia, Ranskan etelärannikko ja Italian tunnemalliset pikkukaupungit), joten miten ikinä tässä osaa pieni ihminen pari valita kohteensa?

Lähde
Jos jollakulla on takataskussa päräyttäviä häämatkakohdevinkkejä Välimerellä, otan niitä mielelläni vastaan kommenttiboksin puolella!

4 kommenttia:


  1. Itse olen kuullut tuosta santorinista hieman toista, ainakaan paljon suomalaisia ei siellä pyöri.
    Tällä hetkellä esim näistä 3 isoimmasta matkatoimistosta vain aurinkomatkat järjestää pakettimatkoja. Oma äitini oli käynyt kesäkuussa santorinilla ja sanoi että on kreikkaa parhaimmillaan ja aidoimillaan. Hän on kunnon kreikka konkari, 30 reissu tuli tänä kesänä siihen maahan :)

    Itselle on myös kreikka tullut tutuksi.
    Kreikan samoksen voisin nostaa esille. Se on todella kaunis paikka.
    Sieltä pääsee tekemään saariretkiä parille lähisaarelle, muistaakseni myös turkin suuntaakin. Ruoka aivan taivaallista.
    Ei niin turistirysä kuin esim rodos tai kreeta.

    VastaaPoista
  2. Ylempi kuva taitaa olla Rodoksen vanhasta kaupungista :) Siellä ollaan oma häämatkamme oltu, ja muutama kerta muutenkin. Ihana paikka! Onhan siellä paljon turisteja, mutta varsinkaan vanha kaupunki ei kyllä silti menetä tunnelmaansa! Ja Rodokselta pääsee veneretkillä lähimmille pienille saarille, joilla ei lentokenttää, eli ei paljoakaan turisteja ja alkuperäistä tunnelmaa. Muun muassa Symi - aivan upea saari. Ihan saman näköinen kuin tuo alempi kuva Korfulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Symistä en ollutkaan aiemmin kuullut! Täytyy perehtyä, kiitos vinkistä :) Olinkin vähän haaveillut island hoppingista tai vain päiväretkistä pienemmille saarille just sillä ajatuksella, että pääsis näkemään ja kokemaan muitakin kuin vilkkaimpia turistikaupunkeja jne. :)

      Poista